sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Stroganoff

Stroganoff on yksi niistä ruuista, joiden mainetta suomalainen laitosruoka on vahingoittanut. Hyvistä raaka-aineista tehtynä se on kuitenkin enemmän kuin pelkkä lihakastike.

Liha, jota stroganoffiin käytetään on tyypillisesti ulkofilettä, joten pitkää kypsennystä ei tarvita. Lihasuikaleet on kypsennettävä hyvin nopeasti, jotta ne pysyisivät mehevinä. Lihasta ei tästä syystä ehdi irrota makua kastikkeeseen, joten siinä on käytettävä hyvää lihalientä. Maun kannalta tärkein ainesosa on hapankerma. Se erottaa stroganoffin tavallisesta lihakastikkeesta. Aidoin vaihtoehto tähän on smetana, jota itselläni ei ollut saatavilla. Creme fraiche toimi kyllä riittävän hyvin.

Koska liha kypsyy nopeasti ja liemi otetaan valmiina, stroganoff on nopeasti valmistuva ruoka. Aikaa voi varata noin puoli tuntia. Huomaa kuitenkin, että lähes koko tämä aika vaatii aktiivista työskentelyä ja varsinkin loppuvaiheessa liha vain ruskistetaan nopeasti ja sekoitetaan kastikkeeseen, minkä jälkeen se saa vain kiehahtaa, eikä kestä pitkää odottelua. Joidenkin ohjeiden mukaan lihan pitäisi jopa jäädä punertavaksi sisältä, mikä on kyllä vaikeaa ohuiden suikaleiden kanssa. Jos aterian muut osat vaativat työtä, voit jättää liemen kiehumaan vähän pidemmäksi ajaksi ennen hapankerman lisäämistä.

Stroganoff

1 pieni sipuli
muutama herkkusieni
reilu nokare voita
2-3 dl lihalientä
1 tl Dijon-sinappia
1 rkl tomaattisosetta
1 tl paprikajauhetta
n. 100 g  hapankermaa (mieluiten smetanaa)
300 g naudan ulkofilettä
1-2 rkl öljyä lihan paistamiseen
suolaa ja pippuria

Silppua sipuli ja paloittele sienet viipaleiksi. Sulata voi paistinpannulla ja paista siinä sipulia ja sieniä, kunnes ne ovat kunnolla ruskistuneet. Lisää lihaliemi, sinappi, tomaattisose ja paprikajauhe, ja anna kiehua 10-15 minuuttia. Lisää lientä, jos se näyttää kiehuvan kuiviin. Lisää hapankerma. Kuumenna öljy toisella pannulla. Ruskista lihasuikaleet nopeasti öljyssä. Sekoita ne sitten kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa haluamallasi tavalla kypsennettyjen perunoiden ja suolakurkkujen kanssa.

Yllä olevassa kuvassa stroganoffin lisukkeena on paistettuja perunoita. Valmistin ne pienessä kannellisessa kattilassa seuraavan ohjeen mukaan:

Paistetut perunat

perunoita
oliiviöljyä
suolaa

Kuori ja paloittele raa'at perunat. Kuivaa niiden pinta talouspaperilla Kaada kattilaan oliiviöljyä sen verran, että pohjalle tulee n. puolen sentin paksuinen kerros öljyä. Pane kattila kohtalaiselle lämmölle (asteikon puoleenväliin tai vähän alle) ja perunat sekaan. Sekoittele ja kääntele perunoita välillä ja irrota jos ovat tarttuneet pohjaan. Ota kattila tarvittaessa sekoittamisen ajaksi pois levyltä, jotta kuuma öljy ei roiskuisi avatessasi kannen. Anna muuten kypsyä kannen alla n. 10-15 minuutin ajan. Levitä lautaselle talouspaperia, ja nosta kypsät perunat sen päälle. Tällöin ylimääräinen öljy imeytyy paperiin, jolloin perunoihin tulee rapea pinta. Ripottele perunoille lopuksi suolaa.