tiistai 28. lokakuuta 2014

Bataattimunakas - toisenlainen tortilla

Julkaisin jo aiemmin ohjeen perinteiseen tortilla españolaan eli perunamunakkaaseen. Variaatioita siitä löytyy joka lähtöön. Lähes jokainen lukemani espanjalainen ruokalehti on sisältänyt vähintään yhden munakkaan. Niihin voi upottaa jokseenkin mitä tahansa. Bataatti toimii hyvin samaan tapaan kuin perunatkin, ja näin ollen niitä käyttämällä tortillasta tulee melko perinteinen. Voisin kuvitella, että myös pohjoisen juurekset, kuten lantut tai nauriit toimisivat hyvin.

Olen havainnut, että parhaiten käännettävän munakkaan valmistukseen sopii pienikokoinen paistinpannu. Omani on halkaisijaltaan 20 cm oleva valurautapannu, joka on ruokalautasta pienempi. Näin ollen munakas on mahdollista kääntää lautasen avulla jopa melko siististi. Lautasen on oltava matalareunaista mallia. Lisäksi tarvitaan jokin kulho tai kattila, johon saa valutettua öljyn kääntäessä. Öljyä on myös oltava melko runsaasti, jotta munakas ei takerru pohjastaan kiinni.

Bataattimunakas (2 annosta)

puolikas keskikokoisesta bataatista
n. 1 dl oliiviöljyä
3 munaa
½ tl suolaa

Kuori bataatti, ja leikkaa se aivan ohuiksi siivuiksi. Kuumenna öljy pienellä paistinpannulla. Paista bataattia keskilämpöisellä pannulla, kunnes se on kypsää. Riko munat kulhoon, lisää niihin suola, ja vatkaa haarukalla kunnolla sekaisin. Kun bataatit ovat kypsiä, valuta niistä varovasti öljy toiseen astiaan. Sekoita bataatit munaseokseen.

Kaada paistoöljy takaisin pannulle ja kuumenna se. Kaada muna-bataattiseos pannulle paistumaan. Anna paistua n. 5 minuutin ajan koskematta seokseen. Ujuta sitten paistinlasta munakkaan ympäri reunoja pitkin, ja varmista näin, että munakas lähtee irti pannusta. Aseta lautanen pannun päälle. Nosta pannu sen kulhon päälle, jota käytit aiemminkin öljyn keräämiseen. Kallista pannua sen verran, että ainakin osa öljystä valuu kulhoon. Käännä se sitten kokonaan, jolloin munakas putoaa lautaselle. Palauta pannu keittolevylle ja öljy pannuun. Liu'uta munakas lautaselta pannulle niin, että paistettu puoli jää päällepäin. Paista toiselta puolelta 5 minuuttia. Tarjoa heti kuumana tai jäähdytä ja nauti kylmänä.