maanantai 30. tammikuuta 2012

Viikon raaka-aine (28): Sinisimpukka

Vielä hengissä.
 Ostin viime viikonloppuna vasta toista kertaa elämässäni tuoreita sinisimpukoita. Näin siksi, että vaikka ensimmäisellä kerralla simpukoiden maku miellyttikin kovasti, niiden puhdistaminen oli sen verran työlästä, että siihen ei huvittanut ryhtyä uudelleen. Tällä kertaa huomasin, että simpukat eivät aina ole yhtä hankalia. Nämä olivat jokseenkin puhtaita jo valmiiksi, kun viime kerralla kuoret olivat karhean kalkin peittämiä ja melkein jokaisessa oli kiinnittäytymisparta tiukasti kiinni.

Sinisimpukka on nilviäinen, jonka pehmeää ruumista suojaa kova kuori. Sinisimpukat elävät pohjoisen viileissä vesissä pohjaan kiinnittyneinä. Kiinnittymisetä varten niillä on tukku säikeistä karvaa, jota sanotaan simpukan parraksi. Simpukat saavat ravintonsa suodattamalla vedestä planktonia. Samalla ne puhdistavat vettä. Sinisimpukoiden viljely onkin ympäristöystävällistä, sillä se vähentää veden ravinnepitoisuutta. Valitettavasti ne myös imevät itseensä kaikenlaisia myrkkyjä, joten kovin saastuneissa vesissä, kuten Suomen rannikolla, viljeltyjä ei voi käyttää ravinnoksi.

Simpukoita on luultavasti käytetty ravinnoksi jotakuinkin siitä lähtien, kun ihmiset laskeutuivat puusta. Ne sisältävät runsaasti proteiinia, ja niiden kerääminen vedestä on helppoa. Perinteisesti Euroopassa on syöty simpukoita syyskuusta huhtikuuhun. Kesän lämpimissä vesissä kasvaneita simpukoita ei ole pidetty syömäkelpoisena. Nykyään niitä kasvatetaan pohjoisen kylmissä vesissä, ja niitä on saatavilla ympäri vuoden. Vaikka simpukoita pidetään meillä jossain määrin hienosteluruokana, ne ovat oikeasti hyvin edullisia. Kilo sinisimpukoita maksaa 5-6 euroa. Tietysti osa painosta on kuorissa, joten pääruokalajiksi simpukoita on varattava noin puoli kiloa henkilöä kohden.

Keitetyt ja auenneet simpukat.
Ostettaessa simpukoita myyjän pitäisi aina tarkastaa jokainen simpukka ja varmistua siitä, että se on elossa. Valmiiksi kuolleita simpukoita ei missään tapauksessa saa valmistaa ruuaksi. Sulkeutuneet simpukat ovat elossa. Avonaisia kopautetaan pöytään, ja jos ne tällöin sulkeutuvat, nekin ovat elossa. Auki jäävät heitetään pois. Simpukoita ei saa pakata ilmatiiviisti, vaan ne kuljetetaan kotiin varovaisesti avonaisessa pussissa. Ne on parempi syödä samana päivänä, jolloin ne on ostettu. Ruuaksi valmistamiseen asti ne pidetään jääkaapissa avoimessa astiassa.

Ennen keittämistä pese simpukat, ja leikkaa simpukan parta pois. Tarkista samalla vielä uudelleen, että kaikki simpukat sulkeutuvat. Keitä simpukat liemessä. Tavallisin keitinliemi on sipulilla maustettu valkoviini. Näin valmistettuna saadaan simpukat merimiehen vaimon tapaan. Liemeen voi laittaa myös esimerkiksi kermaa. Jos simpukoita ei syödä sellaisenaan, vaan käytetään esimerkiksi keittoon, voi keitinliemenä käyttää pelkkää vettäkin. Siinäkin tapauksessa liemi kannattaa ottaa talteen keittämisen jälkeen, sillä siihen irtoaa simpukoista makua. Suolaa ei keitinliemeen lisätä, sillä simpukoissa on merivedestä peräisin oleva suola valmiina. Keitä simpukoita kannen alla noin 5 minuuttia. Kun suurin osa simpukoista on auennut, simpukat ovat valmiita. Älä keitä liian kauan, sillä silloin niistä tulee sitkeitä. Siinä missä ennen keittämistä simpukoiden piti sulkeutua, on nyt vuorostaan heitettävä pois ne, jotka ovat pysyneet kiinni. Avoimista simpukoista lihan saa helposti irti kuoresta. Kiinni olevia ei pidä edes yrittää avata.
Tämän verran on syötävää 17 simpukassa.
Maukkaassa liemessä keitetyt sinisimpukat voi tarjota sellaisenaan sormin syötäväksi leivän kanssa. Belgiassa niiden kanssa tarjotaan usein myös ranskanperunoita (jotka ovat oikeasti belgialainen keksintö). Simpukoita voi käyttää myös moniin ruokiin. Jo pienestä määrästä saadaan mukavasti makua esimerkiksi Amerikassa suosittuun clam chowder -simpukkakeittoon. Sitä tarjotaan usein lounasravintoloissa perjantaisin, aivan kuin meillä hernekeittoa torstaisin, ja vieläpä samasta syystä: katolinen kirkko vaati aiemmin välttämään lihaa perjantaisin, mutta simpukat olivat sallittuja. Ainakin nykyään tähän keittoon tosin usein lisätään pekonia. Keitosta on olemassa useita versioita, tässä yksi:

Simpukkakeitto kattilassa.
Simpukkakeitto (clam chowder) (4 annosta)

n. 20 tuoretta sinisimpukkaa
vettä
4 siivua pekonia
voita
1 sipuli
2 perunaa
3 dl maitoa
1 dl kermaa
1 laakerinlehti
suolaa ja valkopippuria
persiljaa

Puhdista simpukat ja varmista, että kaikki elävät. Kaada simpukat kiehuvaan veteen. Käytä vettä sen verran, että simpukat jäävät suurimmaksi osaksi veden alle. Päälimmäiset kypsyvät höyryssä. Pane kansi kiinni, ja keitä simpukoita 5 minuuttia. Ota kypsät simpukat vedestä erilliseen kulhoon, ja jätä keitinliemi kattilaan odottamaan. Anna simpukoiden jäähtyä hetki, ja irrota ne sitten kuoristaan.

Leikkaa pekoni suikaleiksi. Ruskista ne kattilan pohjalla, ja nosta sitten sivuun lautaselle. Silppua sipuli ja paloittele perunat noin 1 cm kuutioiksi. Lisää kattilaan pekonista irronneen rasvan lisäksi vähän voita, ja paista sipulia ja perunaa rasvassa. Lisää maito, kerma ja laakerinlehti. Keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää sitten simpukoiden keitinliemi ja pekonit. Anna kiehua vielä muutama minuutti. Maista lientä, ja mausta pippurilla ja tarvittaessa myös suolalla. Sekoita simpukat joukkoon juuri ennen tarjoamista ja silppua sekaan persiljaa.

torstai 26. tammikuuta 2012

Liemessä

Olen jo jonkin aikaa keittänyt itse liha-, kasvis- ja kanaliemiä. Liemen keittäminen ei ole vaikeaa, mutta hieman aikaa ja vaivannäköä se vaatii. Liemen säilömiseen pakastin on välttämätön, sillä lientä on hyvä keittää enemmän kerralla. Maku on itsetehdyssä liemessä paljon parempi kuin liemikuutioilla aikaansaaduissa. Lisäksi liemen käyttö on helppoa, kun sitä on pakastimessa valmiina.

Liemen keittoon tarvitaan runsaasti aikaa. Suurimman osan tuosta ajasta liemi kyllä kiehuu ihan itsekseen, aktiivista työskentelyä tarvitaan vain alussa ja lopussa. Itse asiassa pitkä keittoaika ei ole aivan välttämätöntä, sillä suurin osa ainesten mausta irtoaa liemeen jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tämä aika riittääkin hyvin kasvisliemeen. Lihalientä on kuitenkin hyvä keittää pidempään, 2-3 tuntia, jotta lihan sisältämä liivate alkaa sulaa. Tämä saattaa tehdä liemen rakenteesta hieman paksumpaa, ja ainakin liemenkeiton sivutuotteena saadaan pehmeää lihaa, jonka voi käyttää yksinkertaiseen lihapataan tai -kastikkeeseen.

Liemen voi tehdä pelkistä luista, tai sekä lihasta että luista. Kanalientä varten ostan joskus luullisia broilerin rintafileitä, joista leikkaan raakana luut irti liemen keittoon, ja valmistan itse fileet ruuaksi paistamalla. Keitetty broileri ei nimittäin ole kovin hyvää. Vanha kana sopisi kuulemma paremmin keitettäväksi, mutta sellaisia ei valitettavasti saa kuin kokonaisena pakastettuna. Hieman turhan hankalaa. Lihaliemi puolestaan keitetään naudan luista ja etuosan lihasta. Lapaa on hyvin saatavilla, mutta etuselkä tai rinta käy myös. Sianlihasta ei yleensä keitetä lientä, sillä siitä tulee liian makeaa, lampaasta keitetty liemi taas on liian voimakkaan makuista useimpiin ruokiin. Lihakaupoista ja ainakin joistakin isoimmista kaupoista saa naudan luita. Ainakin Kupittaan Citymarketissa niitä markkinoitiin koiranherkkuna. Vuh! Jos luita ei erikseen löydä, täytyy tyytyä "liha makuluulla" -pakkaukseen. Näissä luu on yleensä onnettoman pieni, mutta kelpaa tarkoitukseensa.
Ostin koiranruokaa itselleni!
Liemeen käytetään aina myös kasviksia makua antamaan. Itse käytän aina porkkanaa ja sipulia. Purjon vihreät varret voi myös hyvin käyttää liemen keittoon, mutta vaaleita osia ei liemeen kannata tuhlata, sillä ne maistuvat paremmilta sellaisinaan syötynä. Sellerinvarsikin sopii liemeen, mutta itse en aina käytä sitä, koska en muuten erityisemmin pidä siitä, ja usein osa selleristä jää pilaantumaan jääkaapin pohjalle, kun en keksi mihin sitä käyttäisin. Perunan tärkkelys tekee liemestä sameaa, joten sitä ei välttämättä kannata käyttää, ja kaikenlaiset kaalit hallitsevat makua helposti liikaa. Kasvisliemeen tulee näitäkin kasviksia silti joskus käytettyä. Koska kasvislientä ei tarvitse keittää kovin pitkään, voi keitetyt kasvikset hyvin syödä. Ne voi esimerkiksi soseuttaa paksuksi keitoksi sen jälkeen, kun liemi on otettu talteen. Vähän kermaa joukkoon, ja mausteeksi suolaa ja pippuria, niin yksinkertainen sosekeitto on valmis. Hyvin pitkään keitetyt kasvikset (esimerkiksi lihaliemessä) on parempi heittää pois, sillä tuntien keittämisellä ne menettävät kaiken makunsa ja rakenteensa.

Kasvisten ja mahdollisen lihan ja luiden lisäksi liemeen tarvitaan mausteita. Laakerinlehti on aivan ehdoton! Sillä saadaan liemeen täyteläisyyttä. Lisäksi tarvitaan kokonaisia pippureita. Musta- ja valkopippurit käyvät yhtä hyvin. Varsinaisten pippurien lisäksi voi käyttää myös maustepippureita. Yrttejä voi käyttää mausteena makunsa mukaan. Liemenkeittoon sopivat parhaiten tuoreet puuvartiset yrtit, jotka on helppo siivilöidä pois valmiista liemestä. Timjami ja persilja ovat tavallisimmat yrtit. Pieni rosmariininoksa tuo mukaan mielenkiintoisen vivahteen. Luonnollisesti voimakkaista yrteistä tulee paljon makua, joten liikaa ei pidä käyttää. Kuivatut ja hienonnetut yrtit jäävät lopulliseen liemeen vielä siivilöimisen jälkeenkin, ellei siivilä ole todella tiheä. Makua se ei toki pahenna, mutta jos ei halua pieniä sattumia liemeensä, niitä on parempi välttää. Suolaa ei kannata lisätä liemeen keittovaiheessa, koska kokoon kiehuessaan liemestä voi helposti tulla liian suolaista. Suolan määrä on vaikea arvioida sopivaksi, etenkin kun monessa ruuassa, jossa lientä käytetään, liemi kiehuu vielä lisää. Suolaaminen on siis parempi jättää lopulliseen ruuanvalmistukseen ja tehdä liemet ilman suolaa.

Ainesten määrät riippuvat kattilan koosta. Itse käytän kolmen litran kattilaa, jolla saa tehtyä n. 1.5 litraa lientä. Tässä on kuitenkin likimääräinen perusohje:

Liemi

Kattilaan sopiva määrä naudan lapaa ja luita (lihaliemeen) tai kanaa luineen (kanaliemeen) - Kasvisliemestä lihat ja luut jätetään pois.
vettä
1 porkkana
1 purjon vihreät osat
½-1 sipulia
2 laakerinlehteä
n. 10 pippuria (musta- tai valko-)
n. 10 maustepippuria
muutama persiljanoksa
muita yrttejä maun ja saatavuuden mukaan

Pane liha ja luut kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Kuumenna liemi kiehuvaksi. Kun liemi alkaa kiehua, pinnalle muodostuu vaahtoa. Kuori vaahto pois kauhalla. Jonkin ajan kuluttua vaahdonmuodostus lakkaa. Paloittele vihannekset muutamaan osaan, ja lisää kaikki ainekset kattilaan. Lisää vettä niin, että kaikki ainekset ovat veden alla. Pienennä lämpöä, ja anna liemen kiehua aivan hiljalleen kannen alla kolmen tunnin ajan.
Lihaliemi kiehumassa.
Kun liemi on kiehunut riittävän kauan, nosta liha erikseen. Kaada liemi varovasti siivilän läpi isoon kulhoon niin, että muut ainekset jäävät siivilään. Anna liemen jäähtyä hetken, ja jaa se sitten pakasterasioihin, n. 2-3 dl annoksiin. Jäähdytä kunnolla ensin huoneenlämpöisiksi, ja laita ne sitten jääkaappiin. Anna liemen jäähtyä jääkaapissa yön yli ennen kuin siirrät ne pakastimeen. Jos haluat poistaa liemestäsi rasvan, voit tehdä sen helposti tässä vaiheessa, sillä rasva on hyytynyt kiinteäksi kerrokseksi jäähtyneen liemen pinnalle. Muista kirjoittaa rasioiden päälle mitä lientä ne sisältävät!
Siivilöity liemi.

Jos lientä on keitetty riittävän kauan, liha hajoaa paloiteltaessa pehmeiksi säikeiksi. Sekoita se kastikkeen joukkoon ja syö kasvisten tai esimerkiksi pastan kanssa. Jos lihaa on runsaasti, sen voi heti aluksi leikata kahteen osaan, ja keittää toisen puoliskon tomaattimurskan, punaviinin ja mausteiden joukossa sillä aikaa kun toinen antaa makua liemeen. Silloin tulee samalla herkullinen raguu. Lopuksi vain lisäät joukkoon liemenkeittolihan.
Sivutuotteena raguu pastan kanssa tarjottavaksi.

torstai 19. tammikuuta 2012

Viikon raaka-aine (27): Punakampela

Kuva: www.aptass.com
 Viime aikoina on useammassakin kaupassa ollut myynnissä melko edullisia punakampelafileitä. Kun kala on tavallisesti niin kallista, tämä oli mukava yllätys.

Kampeloiden tapaan punakampela on litteä kala, joka elää meren pohjassa naama ylöspäin. Nimensä punakampela on saanut selkänsä punaisista pilkuista. Punakampela elää monilla Eurooppaa ympäröivillä merillä, niin Atlantilla kuin Välimerelläkin. Sitä tavataan myös Itämeren eteläosissa, mutta Suomessa asti sitä on havaittu vain muutamia kertoja. Myös Pohjois-Amerikassa elää samankaltaisia kaloja.

Punakampela on yksi Euroopan käytetyimmistä kaloja. Se on erityisen suosittua Brittein saarilla ja Tanskassa. Nämä eivät ehkä ole kaikkein maineikkaimpia keittiöitä, mutta ei se kalan itsensä arvoa vähennä. Se on suosittu fish'n'chipsin raaka-aineena, ja sopiikin siihen hyvin. Punakampelan maku on mieto, joten se kaipaa mausteita seurakseen. Punakampela on vähärasvainen kala, mikä tekee siitä helposti kuivakkaa, mutta leivitys auttaa tähän. Leivitettynä mekin punakampelaa söimme. Ohje löytyi ensimmäisestä keittokirjastani, Aku Ankan keittokirjasta, ja se oli nimetty Moby Ankan punakampelafileiksi.


Moby Ankan punakampelafileet (2 annosta)

300 g punakampelafileitä
1 muna
1 dl korppujauhoja
suolaa ja valkopippuria
reilu kimpale voita
2 siivua sitruunaa

Riko muna lautaselle ja sekoita keltuainen ja valkuainen keskenään. Mausta korppujauho suolalla ja pippurilla. Kääntele kampelafileet ensin munassa molemmin puolin, ja kierittele ne sitten korppujauhossa. Sulata voi paistinpannussa ja paista fileitä siinä molemmin puolin 5-7 minuuttia. Tarjoa sitruunanlohkojen kanssa.

Kalan kastikkeeksi sopi hyvin punainen pesto. Punainen pesto on muuten samanlaista kuin tavallinen pesto, mutta siinä on basilikan tilalla aurinkokuivattua tomaattia. Tomaatit soseutetaan yhdessä valkosipulin, pinjansiementen ja parmesaanin kanssa, ja seosta ohennetaan sopivaksi öljyllä.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Viikon raaka-aine (26): Sipuli


Kun lapsuudessani koko suku kokoontui syömään Mamman lihapullia, oli pöydässä aina kaksi kulhoa: lihapullat sipulilla ja ilman sipulia. Tämä vihannes jakaa mielipiteitä niin vahvasti: toiset rakastavat, toiset inhoavat. Isäni on aina ollut mitä suurin sipulin inhoaja, ja siksi sitä ei saanutkaan meillä kotona käyttää. Sipulista pitävä äitini aina valittaa tästä, sillä hänen mielestään ruuassa ei ole mitään makua ilman sipulia. Itsekin aloitan lähes jokaisen ruuan laittamisen sipulin pilkkomisella.

Tavallinen sipuli on keltasipuli. Muita tavallisia sipuleita ovat punasipuli ja salottisipuli, jotka ovat hieman keltasipulia miedompia. Sipuli kuuluu vanhimpiin viljelykasveihin; sitä on viljelty ja syöty ainakin viiden tuhannen vuoden ajan. Muinaiset egyptiläiset palvoivat sipulia, sillä sen kerroksellisen rakenteen ajateltiin kuvaavan ikuista elämää. Vertaus on ehkä jossain määrin osuva, sillä onhan sipuli yksi harvoista kasviksista, jota on saatavilla aina ja kaikkialla. Sitä saadaan ravinnoksi ympäri vuoden, eikä hintakaan ole esteenä sipulin syönnille.

Sipulia pilkkoessa silmistä rupeaa joskus vuotamaan vettä. Sipuli itkettää siksi, että kun sipulia leikataan, sipulin solut hajoavat ja niistä vapautuu rikkiyhdisteitä, jotka leviävät ympäristöön ja aiheuttavat ärsytystä joutuessaan silmiin. Ilmeisesti kyynelehtimistä voi estää jäähdyttämällä sipulia ennen leikkaamista esimerkiksi panemalla sen hetkeksi pakastimeen. En ole kokeillut tätä niksiä, sillä kyynelehtiminen on harvoin kovin suuri ongelma. Jos sipulia ei aio valmistaa ruuaksi kokonaisena, se kannattaa halkaista ennen kuorimista. Puolikkaiden kuoriminen on helpompaa kuin kokonaisen. Tämän jälkeen puolikkaat on helppo leikata suikaleiksi tai silpuksi. Sipulin silppuamisesta voi tehdä vaikeaakin, mutta se onnistuu yksinkertaisesti niin, että ensin leikkaa sipuliin tiheitä pitkittäisiä viiltoja, ja sitten leikkaa sen silpuksi poikittain, kohtisuorasti näitä ensimmäisiä viiltoja vasten. Vaakasuorat viillot eivät ole välttämättömiä, sillä kerrosrakenteensa ansiosta sipuli hajoaa ihan itsestäänkin, kun silppua vähän sekoittelee. Perimätiedon mukaan sipulia ei saisi silputa tehosekoittimella, sillä se tekee sipulista karvaan makuista. Pitäneeköhän tuo paikkaansa, sitä en tiedä, mutta ainakin tehosekoittimen esiin ottaminen, kokoaminen ja puhdistus on huomattavasti rasittavampi työ kuin sipulin silppuaminen veitsellä ja leikkuulaudalla.

Jotkut ovat sitä mieltä, että sipuli on mauste eikä mikään mahantäyte, mutta minä kyllä miellän sen ihan vihannekseksi. Raaka sipuli on väkevää, ja sitä en laittaisi kovin paljoa esimerkiksi salaatteihin. Pieni määrä kyllä kuuluu esimerkiksi perinteiseen rosolliin tai coleslaw-salaattiin. Sitä vastoin kypsennetty sipuli on mietoa ja makeaa, ja sopii hyvin ruokien pääraaka-aineeksi. Ranskalainen sipulikeitto on herkullinen klassikko, jonka tekeminen ei ole vaikeaa.


Ranskalainen sipulikeitto (2 annosta)

2 isoa sipulia
1 rkl voita
3 dl lihalientä
puolikas laakerinlehti
ripaus kuivattua timjamia
suolaa ja pippuria
½ dl valkoviiniä
2 siivua vaaleaa leipää
n. 1 dl juustoraastetta

Leikkaa sipulit ohuiksi suikaleiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia siinä miedolla lämmöllä. Varo etteivät sipulit pala, mutta ne saavat kuitenkin hieman ruskistua. Kaada joukkoon liemi ja lisää laakerinlehti ja timjami. Keitä keittoa kannen alla 5-10 minuuttia, kunnes sipuli on pehmeää. Mausta suolalla ja vastajauhetulla pippurilla sekä valkoviinillä. Annostele keitto uuninkestäville lautasille. Paahda leipäviipaleita kevyesti, ja asettele ne keiton pinnalle. Levitä juustoraaste päälle. Kuorruta keittoa muutama minutti 250-asteisessa uunissa. Kun juusto kuplii ja pinta on kullanruskea, on keitto valmis.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Sipulipihvit

Laintanpa tähän väliin ihan yksinkertaisen, mutta hyvän perusreseptin. Tuossa välipäivinä tuli tehtyä jauhelihapihvejä sipulin kanssa. Olen joskus aikaisemminkin tehnyt vastaavanlaisia sipulipihvejä, mutta nyt löysin erityisen hyvän ohjeen tuohon sipuliin. Pelkästä paistetusta sipulista tulee helposti vähän kuivaa ja tylsää, mutta kun sekaan laittaa vähän etikkaa ja hunajaa, niin sipulista saa huomattavasti mehevämmän mausteen pihveille.

Yrttiset jauhelihapihvit sipulilla (2 annosta)


Pihvit:
300 g naudanjauhelihaa
1 rkl jogurttia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua rosmariinia

Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi. Jaa taikina neljään osaan, ja muotoile niistä pihvit. Paista pihvejä keskilämmöllä 8 minuuttia kummaltakin puolelta.

Glaseerattu sipuli:
1 iso tai 2 pientä punasipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl hunajaa


Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipuli ja kypsennä keskinkertaisella lämmöllä 20 minuuttia. Lisää etikka ja hunaja, ja jatka kypsennystä koko ajan sekoittaen 10 minuuttia. Nostele sipuli jauhelihapihvien päälle.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Joululahjat käyttöön


Tontut muistivat minua aika monella ruoka-aiheisellakin lahjalla. Isoimpana niistä oli pastakone, josta kerron lisää myöhemmin. Ensin otin kuitenkin käyttöön piirakkavuoan. Mieheni toivoi pannupizzaa, joka sopikin hyvin vuoan kokeiluun.



Pannupizzaa ei oikeastaan pitäisi sanoa pizzaksi. Oikean pizzan idea kun on juuri se ohut pohja. Pannupizza on syntynyt Amerikassa, ainakin joidenkin lähteiden mukaan siksi, että perinteisen pizzan paistaminen ei onnistunut amerikkalaisissa uuneissa, joten italialaissiirtolaisten oli ryhdyttävä kypsentämään pizzansa sopivassa astiassa. Yleensä pannupizzassa on enemmän täytettä kuin tavallisessa pizzassa, koska pohjakin on paksumpi, ja runsailla täytteillä siitä saadaan mehevämpi. Joka tapauksessa kyseessä on siis kaksi eri ruokaa.

Ajattelin tehdä pannupizzaani oikein mehevän BBQ-kastikkeen tavallisen tomaattikastikkeen sijaan. Ohjeen kastikkeeseen valitsin Pastanjauhannasta. Tällä ohjeella tuli kyllä liikaa kastiketta, vaikka käytin punaviiniä vähemmän, ja koko pannupizza tuntui uivan etikkaisessa kastikkeessa. Pienempänä määränä kastike olisi ollut oikein hyvää. Ehkä puolikas annos sopisi paremmin. Pohjaan löytyi ohje Kaisan blogista, ja se oli oikein helppotekoinen. Muina täytteinä käytin salamia, punasipulia ja mozzarellajuustoa.

Pannupizza

Pohja:
4.5 dl vehnäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
vähän alle 1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 dl vettä

Sekoita jauhot, hiiva, suola ja sokeri kulhossa. Lisää lämmin (n. 42-asteinen) vesi. Sekoita taikina ja vaivaa sitä hieman käsilläsi. Peitä taikinakulho liinalla, ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

BBQ-kastike:
1 sipuli
1 rkl voita tai öljyä
140 g tomaattipyrettä (1 tuubi tai 2 pikkupurkkia)
2 dl vettä
1 dl punaviiniä (mielellään enemmänkin)
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia (käytin Dijon-sinappia)
1 dl punaviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria
puolikas chili
1 rkl savuisaa viskiä

Silppua sipuli ja chili hienoksi silpuksi. Kuullota sipulia rasvassa muutama minuutti. Lisää muut ainekset. Keitä hiljalleen ilman kantta tunnin verran. Kastikkeesta tulee hyvin sakeaa.

Pannupizzan kokoamiseen:
pohjataikina
BBQ-kastiketta (edellä kuvattu annos on liikaa, mutta ehkä puolet siitä)
ohueksi suikaloitu punasipuli
salamisiivuja
mozzarellajuustoa

Levitä pohjataikina tasaisesti öljyttyyn vuokaan. Sopiva vuoka on halkaisijaltaan 28 cm. Levitä kastike tasaisesti pohjan päälle. Jaa muut täytteet tasaisesti kastikkeen päälle, juusto päälimmäiseksi. Paista pannupizzaa 250-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.