torstai 16. elokuuta 2012

Pastanteko alkaa vähitellen sujua

Aina silloin tällöin on tullut nyt valmistettua pastaa itse sen jälkeen, kun joululahjaksi tuli pastakone. Useimmiten pastasta on tullut keitettäessä liian pehmeää, mutta nyt onnistuimme ensimmäistä kertaa saamaan juuri oikean kypsyyden. Harmi vain, etten oikein tiedä mitä teimme nyt oikein ja mikä aiemmin on ollut pielessä. Pelkäsin jo pahinta, kun näin täynnä pastaa olevan kattilan, jossa vesi ei alkanut kovinkaan nopeasti kiehua uudelleen. Silti lopputuloksena oli täydellisiä pastanyyttejä ricotta-sinihomejuustotäytteellä.

Vaikuttaisi siltä, että pastataikina kannattaa tehdä tehosekoittimella mieluummin kuin käsin vaivaamalla. Tehosekoittimella tehdessä jauhojen määrää on helpompi säädellä lisäämällä niitä vähän kerrallaan. Tavoitteena on taikina, joka ei takerru sormiin käsiteltäessä. Vaikka pastaa periaatteessa voi muotoilla ihan kaulimellakin, pastakone on välineenä aivan ylivoimainen. Levyistä tulee koneella ohuita helposti. Taisin vähän liioitellakin ohuuden kanssa, sillä pasta tahtoi repeillä täytettäessä.

Teimme tosiaan täytettyjä pastanyyttejä, tortellineja. Muotoilu ei kyllä ollut ihan täydellistä. Suurin osa pastanyyteistä oli jonkinlaisia epämuodostuneita möykkyjä. Vaatii vähän lisäharjoitusta, jotta tortellineista saadaan oikeaoppisen muotoisia. Lisäksi seuraavalla kerralla täytyy jättää taikinalevyt hieman paksummiksi, etteivät ne repeilisi niin helposti. Maussa ei silti ollut mitään vikaa. Täytteenä oli sekoitus ricottaa, sinihomejuustoa ja persiljaa.

Kastikkeeksi valmistimme marinarakastikkeen tuoreista tomaateista. Viime aikoina on Turun torilta saanut poikkeuksellisen hyviä tomaatteja. Joillakin myyjillä on tarjolla halvempia kakkosluokan tomaatteja, joissa ei ole vikaa kuin kuoren ulkonäössä. Nämä tomaatit tuntuvat usein olevan myös kypsempiä kuin ykkösluokan tomaatit. Tämä luultavasti aiheuttaa sen, että ne myös maistuvat parhailta tomaateilta, mitä olen Suomessa koskaan saanut. Jos tällaisia poikkeuksellisen hyviä tomaatteja ei ole saatavilla, on ehdottomasti parempi tehdä kastike purkkitomaateista. Huonoista tomaateista tulee huono kastike. Muista huolehtia siitä, että kastike on valmis käytettäväksi siinä vaiheessa, kun alat keittää pastaa. Kastike voi kiehua vähän pidempäänkin, pasta ei.

Tortellinit sinihomejuustotäytteellä tomaattikastikkeessa (3 annosta)

Pastataikina:
2 munaa
½ rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
n. 1-1½ dl durumvehnäjauhoja

Pane munat, öljy ja suola tehosekoittimen kulhoon. Pyöräytä ne sekaisin. Lisää n. ½ dl jauhoja, ja sekoita kovalla nopeudella niin, että jauhot sekoittuvat muihin aineksiin. Pysäytä kone, ja tunnustele taikinaa sormillasi. Tässä vaiheessa se todennäköisesti vielä takertuu. Lisää vähän jauhoja, sekoita uudelleen minuutin tai kahden ajan, ja tunnustele jälleen taikinaa. Jatka jauhojen lisäilyä, kunnes taikina ei enää tartu. Jos vahingossa lisäät liikaa jauhoja, ja taikina tuntuu kuivalta ja jauhoiselta, voit lisätä tilkan kylmää vettä ja korjata taikinan sillä. Kääri valmis taikina folioon, ja anna sen levätä jääkaapissa tunnin ajan.

Ota taikina jääkaapista. Jaa se neljään osaan. Muotoile jokainen näistä osista erikseen pastakoneella pitkäksi, ohueksi levyksi koneen ohjeiden mukaan. Levitä levyt puhtaan pyyhkeen päälle odottamaan siksi aikaa, kun sekoitat täytteen ja esivalmistelet kastikkeen.


Sinihomejuustotäyte:
200 g Ricottaa
100 g sinihomejuustoa (esim. Aura)
n. 2 rkl silputtua persiljaa
ripaus mustapippuria

Paloittele sinihomejuusto pieneksi muruksi. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti keskenään.

Pastan täyttäminen:
Ota teelusikallinen täytettä, ja aseta se pieneksi keoksi pastalevylle. Leikkaa pastasta tasaisen kokoinen pala täytekeon ympäriltä. Paina levyn vastakkaiset reunat yhteen niin, että täyte sulkeutuu pastan sisään. Kierrä reunat täytteen ympärille tiiviiksi nyytiksi.

Tomaattikastike:
4 isohkoa tomaattia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
kourallinen basilikanlehtiä

Upota tomaatit minuutiksi kiehuvaan veteen. Jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori tomaatit. Kuorien pitäisi tämän käsittelyn jälkeen lähteä helposti irti. Halkaise tomaatit kahtia, ja purista suurin osa mehusta ja siemenistä pois. Leikkaa tomaattien malto n. 1 cm kokoisiksi paloiksi, ja poista kannat. Silppua valkosipuli. Kuumenna oliiviöljyä kattilan pohjalla. Kuullota valkosipulia siinä kevyesti, mutta varo polttamasta sitä. Lisää joukkoon tomaatit, ja anna kiehua hetki. Mausta kastike suolalla ja pippurilla Silppua basilikaa vähän pienemmäksi, mutta lisää se kastikkeeseen vasta juuri ennen pastaa.

Pastanyyttien keittäminen ja viimeistely:
Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi. Lisää pastanyytit veteen. Pidä kattila kuumalla levyllä, jotta vesi alkaa kiehua uudelleen mahdollisimman nopeasti. Keitä pastaa, kunnes nyytit alkavat nousta pintaan. Tähän ei mene montaa minuuttia. Nostele nyytit nopeasti kastikkeen joukkoon, sekoita, ja tarjoa heti. Päälle voi repiä vielä vähän lisää basilikaa. Raasta lautaselle pastan päälle parmesania.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.