torstai 29. maaliskuuta 2012

Simpukoita ja parhaat ranskanperunat ikinä

Jokin aika sitten syödystä simpukkakeitosta jäi mieliteko saada lisää simpukoita. Ne olivatkin hyviä, helppoja valmistaa ja hinnaltaankin edullisia. Puoli kiloa simpukoita riittää kahdelle hengelle ja maksaa kolme euroa. Simpukoiden puhdistaminen vaatii pientä työtä, mutta simpukoiden keittäminen on helppoa. Perusohjeeseen voi lisätä uusiakin mausteita vaihtelun vuoksi, mutta hienon makuisia simpukat ovat näin yksinkertaisestikin. Simpukoiden seuraksi nautimme itse tehtyjä ranskanperunoita majoneesin kanssa.

Keitetyt simpukat (2 annosta)

½ kg sinisimpukoita
1 pieni sipuli
n. 3 rkl voita
1½ dl valkoviiniä
mustapippuria
nippu persiljaa

Puhdista simpukat harjaamalla juoksevan veden alla. Varmista, että simpukat ovat eläviä. Elävät simpukat ovat sulkeutuneet tai sulkeutuvat kopautettaessa. Silppua sipuli hienoksi silpuksi. Sulata 1 rkl voita kattilassa, ja kuullota sipuli siinä. Rouhi pippuri sipulin joukkoon. Lisää viini, kuumenna, ja lisää simpukat. Jos viinistä ei tule riittävästi nestettä, voit lisätä myös vettä. Kaikkien simpukoitten ei kuitenkaan tarvitse olla täysin liemen peitossa. Keitä simpukoita 5 minuuttia kannen alla.

Kun simpukat ovat kypsyneet, kaada keitinliemi varovasti toiseen astiaan. Tai vaihtoehtoisesti nosta simpukat pois kattilasta ja jätä liemi sinne. Vatkaa liemeen loput voista ja silputtu persilja. Yhdistä jälleen liemi ja simpukat. Vain auenneet simpukat syödään, kiinni jääneet heitetään pois.


Simpukoita voi nauttia ihan vain leivän kanssa, mutta belgialaiset syövät niitä ranskalaisten perunoitten kanssa. Ranskalaiset on kyllä tässä yhteydessä tavallistakin virheellisempi nimitys: kyseiset perunathan ovat peräisin nimenomaan Belgiasta eivätkä Ranskasta.

Ravintoloissa minulta jää usein ainakin suurin osa annokseen kuuluvista ranskalaisista syömättä, sillä annokset ovat yleensä liian isoja, eivätkä ravintoloiden pakasteista valmistetut ranskalaiset ole erityisen mielenkiintoisen makuisia. Kunnolla itse tehtynä asia on toisin. Aloitetaan siis perunoiden pesemisestä! Parhaan lopputuloksen saa menetelmällä, jossa perunoita kypsennetään ensin öljyssä, sitten annetaan välillä vähän jäähtyä, ja lopuksi vielä ruskistetaan ensimmäistä paistoa kuumemmassa öljyssä. Monimutkaista ehkä, mutta se kannattaa.

Ranskalaiset perunat

perunoita, kiinteä lajike
rypsiöljyä
suolaa

Leikkaa perunoista n. 1 cm paksuisia tikkuja. Kuumenna kattilassa öljyä. Öljyä on hyvä olla ainakin parin sentin korkeudelta kattilan pohjalla. Runsaammassa öljyssä voi paistaa isomman määrän kerralla. Öljyn ei pidä olla liian kuumaa: 150-asteinen on sopivaa, levy nelosella kuusiportaisella asteikolla näytti toimivan aika hyvin. Esipaista perunat öljyssä. Laita perunoita sen verran kerralla, että ne mahtuvat väljästi kokonaan öljyn alle. Paista muutama minuutti, ehkä 5 minuuttia. Tässä vaiheessa perunoita ei ole tarkoitus ruskistaa, eikä niistä tule rapeita, vaan pehmeitä ja kypsiä. Nosta kypsyneet perunat talouspaperin päälle kuivumaan. Lopullinen paisto on nopea, joten se tehdään juuri ennen syömistä. Lisää tarvittaessa öljyä kattilaan. Kuumenna öljy ensimmäistä paistoa kuumemmaksi, noin 200 asteeseen. Paista perunoita öljyssä pienissä erissä lyhyen aikaa, niin että ne ruskistuvat sopivasti. Nosta perunat jälleen puhtaiden paperien päälle kuivumaan tai ravistele ylimääräiset öljyt pois siivilässä. Mausta perunat suolalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.