Viikon raaka-aine (25): Kastanja

Olen jäänyt vähän jälkeen kirjoittelussa joulukiireitten takia. Muutama viikko on mennyt ilman raaka-aine-esittelyä ja aika vähillä merkinnöillä muutenkin. Joulu meni herkullisissa, joskin tavanomaisen perinteisissä merkeissä, enkä itse edes juuri ruokia laittanut.

Yllättävää kyllä, en tietääkseni ole ennen maistanut kastanjoita. Monissa maissa ne kuuluvat joulun herkkuihin. Niinhän Nat King Cole laulaa joululaulussaan: "Chestnuts roasting on an open fire..." Esimerkiksi Englannissa niitä käytetään kalkkunan täytteenä.

Kastanjat kasvavat kastanjapuissa. Niitä kasvaa niin Euroopassa, Aasiassa kuin Amerikassakin. Suomen ilmastossa ne eivät kuitenkaan selviä. Täälläkin kasvava hevoskastanja on eri kasvi, eivätkä sen hedelmät ole syötäviä. Siellä, missä kastanja kasvaa, sitä on syöty jo esihistoriallisella ajalla. Toisin kuin pähkinät yleensä, kastanjat sisältävät runsaasti tärkkelystä. Ne olivat huonoina satovuosina tärkeä lisäravinnon lähde, ja niitä käytettiin esimerkiksi leipään.

Tuoreita kastanjoita on yleisesti myynnissä ainakin isompien supermarkettien hedelmäosastoilla. Koska myynnissä olevien kastanjoiden tuoreudesta ei ole tietoa, voi joukossa olla huonojakin yksilöitä. Siksi kastanjat pitäisi valita tarkasti ja yksitellen. Hyvän kastanjan kuori on kova ja kiiltävä. Se on myös kokoonsa nähden painavan tuntuinen. Kastanjat säilytetään jääkaapissa.

Kastanjaa ei syödä raakana. Ne voi keittää kypsiksi, mutta useimmiten ne paahdetaan. Ja vaikka avotulella paahtamisessa olisikin romanttista tunnelmaa, niin uuni on varmempi ratkaisu. Ennen paahtamista kastanjoihin on tehtävä ristiviilto, sillä muuten niiden sisällä paine kasvaa kuumentamisen aikana, ja kastanjat voivat räjähtää. Se, mille puolelle kastanjaa viilto tehdään, vaihtelee ohjeen mukaan, joten todennäköisesti sillä ei ole juurikaan väliä. Näissä kuvissa viillot tehdään litteälle sivulle. Suosituin kohta näyttäisi olevan suippo pää. Koko sivun mittaiset viillot saattaisivat helpottaa kastanjoiden kuorimista.

Useimmissa kastanjanpaahto-ohjeissa neuvotaan pystyttämään kastanjat karkeaan merisuolaan. Suolan tarkoitus on ilmeisesti vain pitää kastanjat pystyssä. Itse kokeilin käyttää tähän tarkoitukseen etanapannua, mutta todennäköisesti paahtaminen onnistuisi ihan tavallisessa vuoassakin. Paahda kastanjoita 225 asteessa 20-30 minuuttia.

Kastanjat on kuulemma helpointa kuoria kuumina, heti kun niitä pystyy käsittelemään. En tiedä kuinka vaikeaa se myöhemmin olisikaan, näistä ei ainakaan tahtonut kuori lähteä sitten millään. Vain yhden onnistuin kuorimaan niin, että hedelmä sisällä pysyi kokonaisena. Olisiko kastanjoissa ollut jotain vikaa tai oliko paahtoaika väärä? Ilmeisesti ainakin liian lämpimässä säilyttäminen saattaa aiheuttaa sen, että kuori ei irtoa. Paahdettaessa kastanjoista leviää ihastuttava tuoksu. Maku on siihen nähden melko vaatimaton. Se muistuttaa lähinnä perunaa.

Paahdetut kastanjat voi syödä tuoreeltaan sellaisinaan tai voin kanssa. Niitä voi myös sekoittaa kasviksiin ja saada hienoja lisukkeita liharuuille. Löysin kokeiltavakseni ruusukaalisekoituksen. Saman ohjeen oli samana päivänä löytänyt myös Kulinaarimuruja-blogin Jaana! Minulla jäivät ainesten määrät vähän epämääräisiksi, kun en niitä sen enempää mitannut. Ruusukaaleja oli tilavuudelta ehkä noin kaksinkertainen määrä palasiksi murentuneisiin kastanjoihin verrattuna.

Ruusukaali-kastanjahöystö (2 annosta)

150 g (?) ruusukaalia
50 g (?) kypsiä kastanjoita
n. 1 rkl voita
½ dl kermaa
ripaus muskottipähkinää

Keitä ruusukaaleja 8-10 minuuttia kiehuvassa vedessä. Kun ne ovat kypsiä, kaada vesi pois, ja muussaa kaalia kevyesti muusinuijalla. Sekoita joukkoon kastanjat, voi, kerma ja muskottipähkinä. Käytä kermaa sen verran, että muhennos kostuu joka puolelta, mutta ei jää uimaan kermassa. Anna hautua pari minuuttia. Maista, ja mausta sopivalla määrällä suolaa.

Filee Wellington

Filee Wellingtonia on ollut tarkoitus kokeilla jo pidemmän aikaa. Wellingtonilla on melko vaikea maine, enkä itse ollut aikaisemmin edes maistanut sitä. Liekö ollut vain hyvää tuuria, mutta voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että onnistuimme täydellisesti.

Filee Wellington on naudan sisäfilee, jonka päälle levitetään sienitäytettä, ja sitten koko komeus kääritään voitaikinaan. Filee kypsennetään uunissa halutun kypsyysasteen mukaisen ajan. Tämä onkin vaikein kohta, sillä taikinakuoren takia lihan kypsymistä ei voi seurata, ja jos liha jää liian raa'aksi, sitä ei enää voi kypsentää lisää.

Sienet kuuluvat filee Wellingtoniin. Ilman niitäkin saadaan varmasti hyvä uunipaisti, mutta Wellington se ei ole. Eri ohjeissa kehotetaan käyttämään eri sienilajeja, joten en tiedä mikä olisi oikea. Meillä sattui olemaan kantarelleja. Käytimme BBC:n ohjetta, jossa käytetty sieni on chestnut mushroom. En ole varma mikä tuo sieni on, mutta tämän linkin mukaan se näyttäisi ehkä ruskealta herkkusieneltä. Niitä onkin helppo löytää kaupasta, mutta meidän kantarellimme olivat varmasti maukkaampia. Sienet olisi varmaankin pitänyt silputa pienemmiksi, nyt ne jäivät helposti tunnistettaviksi paloiksi.

Ohje oli kilon sisäfileelle, mutta meillä oli vain puoli kiloa. Tämä aiheutti pientä epävarmuutta kypsennysajan suhteen. Onnistuimme kuitenkin vähentämään aikaa sopivasti saadaksemme juuri täydellisen kypsyyden. Liha oli punaista, mutta ei yhtään raa'an tuntuista. Vähän epäilen onnistuisiko toisella kerralla näin hyvin. Ihan heti ei toista kertaa ole toisaalta tulossa, sillä sisäfileen hinta on maineensa veroinen. Tässä kuitenkin ohjeeni tähän juhlavaan liharuokaan.

Filee Wellington (4 annosta)

500 g pala naudan sisäfilettä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
n. 100 g sieniä
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 timjamin oksa
1 dl valkoviiniä
n. 5 siivua parmankinkkua
3-4 levyä voitaikinaa
1 muna

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sivele lihan päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista lihaa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes pinta on ruskea. Ota liha sitten uunista ja jäähdytä se. Silppua sienet hienoksi silpuksi. Kuumenna voi ja öljy pannulla. Paista sieniä yhdessä timjaminoksan kanssa, kunnes seos on pehmeää. Sekoita usein. Lisää viini, ja anna kiehua n. 10 minuuttia, jolloin neste haihtuu ja jäljelle jää melko kiinteää sienisosetta. Heitä timjaminoksa pois ennen seoksen käyttämistä.

Ennen paistoa.

Paistamisen jälkeen.

Ota iso pala tuorekelmua ja levitä se pöydälle. Asettele parmankinkkuviipaleet limittäin levyksi kelmun päälle. Levitä puolet sienitäytteestä kinkun päälle niin, että täyte peittää suunnilleen sisäfileen pohjan kokoisen alueen. Aseta filee tämän sienitäytteen päälle. Lusikoi loput sienistä lihan päälle ja sivuille. Kääri kelmun avulla kinkkusiivut kokonaan fileen ympärille niin, että liha peittyy kokonaan. Kauli voitaikinalevyjä hieman isommiksi ja ohuemmiksi. Laita yksi levyistä uunipellille tai -vuokaan ja nosta lihakäärö sen päälle. Yhdistä kaksi tai kolme muuta levyä yhdeksi isoksi taikinalevyksi, joka riittää peittämään lihan. Sulje taikina huolellisesti niin, että liha jää kokonaan sen sisään, eikä taikinakuoreen jää aukkoja. Voitele kuori munalla, ja veistä pintaan ohuita viiltoja, jotka eivät kuitenkaan mene kokonaan taikinan läpi.

Filee, josta on puolet leikattu.

Kypsennä filettä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna fileen vetäytyä 10 minuuttia ennen leikkaamista. Leikkaa n. 1 cm paksuiksi siivuiksi.

Viipaleet eivät tietenkään pysyneet kokonaisina.

Juustokakku

Muistin ottaa kuvan vasta, kun olin leikannut ensimmäisen palan.

Jatkan edelleen jälkiruokalinjalla. Juustokakku kuuluu suosikkeihini. Juustokakkuja on kahdenlaisia: uunissa paistettuja ja liivatteella hyydytettyjä. Minä pidän enemmän liivatteella hyydytetyistä kakuista. Ohjeen löysin Marielta. Olen itse jättänyt päälle tulevan mangokuorrutteen kuitenkin pois. Kakku on hyvä ilmankin. Tällä kertaa tavoittelin jouluista makua tekemällä pohjan digestivekeksien sijaan pipareista. Täytteestä tuli melko kirpeä, joten jos pitää makeasta, voi sokeria laittaa enemmän tai sitruunamehua hieman vähemmän.

Juustokakku

pohja:
200 g pipareita tai digestivekeksejä
50-75 g voita (piparipohjaan vähemmän kuin digestivepohjaan)

Tee ensin pohja. Murenna keksit hienoksi jauheeksi. Tämä onnistuu parhaiten tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita se muruihin. Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla. Muuten kakkua ei saa millään pois vuoasta kokonaisena. Painele muruseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Anna pohjan odottaa jääkaapissa sen ajan, kun sekoitat täytteen.


Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
½-1 tl jauhettua vaniljaa tai  3 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua (yhden pienen sitruunan mehu)
2 rkl kiehuvaa vettä

Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä viiden minuutin ajan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keskenään tuorejuusto, sokeri, vanilja ja sitruunamehu. Sähkövatkain on sopiva tähän, jotta seoksesta tulee tasainen. Liuota liivate kiehuvaan veteen. Lisää sulanut liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Nostele joukkoon kermavaahto. Älä enää tässä vaiheessa vatkaa, vaan sekoita kevyesti lusikalla nostellen. Levitä täyte keksipohjan päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa ainakin kolme tuntia.

Jälkiruokaa

En yleensä jaksa hirveästi panostaa jälkiruokiin. Onneksi yksinkertainenkin voi olla hyvää. Tein mascarponevaahtoa, josta riitti useamman hedelmäjälkiruuan seuraksi. Yhdessä näistä kokeilimme jotain ihan uutta ja jännittävää: banaanin liekitystä. Toisena hedelmäjälkiruokana oli turvallisemman tuntuisesti marsalassa keitettyjä päärynöitä.

Mascarponevaahto (n. 8 annosta)

2 dl kermaa
150 g mascarponejuustoa
1 tl jauhettua vaniljaa

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vanilja ja mascarpone kevyesti vatkaten niin, että ainekset sekoittuvat kunnolla. Jauhetun vaniljan sijaan voi käyttää vaniljasokeriakin.

Marsalassa keitettyä päärynää ja mascarponevaahtoa.

Marsalapäärynät (2 annosta)

2 päärynää
1 dl marsalaa
ripaus inkivääriä
(sokeria)

Kuori päärynät, leikkaa ne puoliksi ja poista siemenet. Laita päärynänpuolikkaat kattilaan, johon ne juuri mahtuvat pohjalle vierekkäin. Lisää kattilaan marsala ja mausta inkiväärillä. Jos käytät kuivaa marsalaa, lisää myös sokeria, ettei liemi ime kaikkea makeutta päärynöistä. Kuumenna kiehuvaksi, ja keitä muutama minuutti.

Liekitetyt banaanit (2 annosta)

2 banaania
1 rkl voita
½ dl brandya

Sulata voi paistinpannulla. Paista kuorittuja banaaneja voissa parin minuutin ajan. Ota pannu pois liedeltä ja erityisesti pois liesituulettimen alta. Kaada pannulle brandy. Myös konjakkia voi käyttää, tai muuta vähintään 40 prosenttia alkoholia sisältävää aromikasta juomaa. Sytytä alkoholi pitkävartisella sytyttimellä. Anna alkoholin palaa. Älä anna minkään muun palaa.

Liekitys on valmistusmenetelmänä näyttävä, mutta lopputuloksena oli vähemmän näyttävä ruoka. Hyvältä se kuitenkin maistui. Jos show-temput eivät innosta, voi alkoholin antaa kiehua liedellä liekityksen sijaan, ja lopputulos on silloinkin oikein herkullinen. Vaikka liekittäminen todella näyttäisi vaikuttavan makuun.

Hyvältä se maistui, vaikka näyttääkin tältä.

Viikon raaka-aine (24): Naudanliha

Hieman arvelluttavalla linjalla jatketaan: vuorossa naudanliha. Sen syöntiä pitäisi vähentää ilmastovaikutusten takia, ja jotkut pelottelevat sen lisäävän syöpäriskiäkin. Mutta kun se vain on niin hyvää! Harvassa ruoka-aineessa on samanlaista yleellisen täyteläistä latausta. Hyvä pihvi tai paisti tekee ateriasta kuin ateriasta juhlaa.

Nautakarjaa on kasvatettu jo neoliittisella kaudella, maanviljelyn keksimisestä lähtien. Varmasti ei tiedetä milloin nauta kesytettiin, mutta sen arvioidaan tapahtuneen 8500 vuotta sitten. Nykyisin nautoja arvioidaan olevan maailmassa n. 1.3 miljardia. Suurin naudanlihan tuottajamaa on Brasilia. Naudat syövät heinää, joten niiden avulla saadaan tuotettua ihmisille sopivaa ruokaa paikoissa, jotka ovat liian karuja ravintokasvien viljelyyn.

Joskus sanotaan ilkeämielisesti, että suomalainen lehmä vaihtaa kuollessaan sukupuolta: siitä tulee härkä. Tämä siksi, että maatiloilla on enimmäkseen naaraspuolisia lypsylehmiä, kun taas ruokalistalla näkee tyypillisesti härkää, joka on kuohittu uros. Lehmä siis tarkoittaa naarasnautaa, kun taas urosta sanotaan sonniksi. Poikanen on vasikka, ja nuori lehmä, joka ei vielä ole poikinut, on hieho. Nuorena teurastetun naudan lihaa sanotaan vasikanlihaksi, vanha nauta puolestaan on raavaanlihaa. Tavallisesti kuitenkin puhutaan naudanlihasta.

Naudanliha on tyypillistä punaista lihaa. Voimakkaan punainen väri johtuu punaisten lihassolujen suuresta määrästä. Naudanlihaa ei yleensä syödä heti teurastuksen jälkeen, vaan liha raakakypsytetään pitämällä sitä joitakin päiviä kylmässä.

Aivan kuten sikakin, nauta koostuu monesta osasta. Eläimen peräpäässä on monenlaista paistia: sisä- ulko- kulma- ja paahtopaistit. Kokonaisena kypsennettäväksi uunipaistiksi sopivat parhaiten paahtopaisti ja sisäpaisti. Ne voi kypsentää suhteellisen nopeasti ja jättää oman mielen mukaiseen kypsyysasteeseen. Ulko- ja kulmapaisteissa on enemmän sidekudosta, ja siksi ne tarvitsevat pidemmän kypsennyksen. Niitä voi käyttää keitettäviin ruokiin, esimerkiksi palapaistina. Vielä paremmin keitettäviin liharuokiin sopivat kuitenkin naudan etupään osat: lapa, rinta ja etuselkä. Itse käytän pataruokiin lähes yksinomaan edullista ja maukasta lapaa. Myös häntää syödään. Se on hieman hankalasti syötävää ja ruman näköistä, mutta makunsa puolesta hyvää lihaa.

Maustetussa liemessä keitetty häränhäntä. Ei mikään kaunis ruoka.

Etu- ja takapään väliin jäävät kalliit ulko- ja sisäfileet. Niitä syödään useimmiten pihvien muodossa. Ne on aina kypsennettävä nopeasti oikeaan kypsyysasteeseen. Keitettäväksi ja haudutettavaksi ne eivät sovi. Mehevimpiä pihvejä ovat ulkofileen etuosasta tai etuselään takaosasta leikatut välikyljykset eli entrecôtet. Niissä on lihan seassa "rasvaraitoja", jotka mehevöittävät pihviä paistettaessa. Ulkonäöltään entrecôte ei ole yhtä kaunis kuin ulkofile, sillä nämä rasvaraidat jäävät näkyviin valmiiseen pihviin. Liha niiden välissä on kuitenkin niin maukasta, että pihvien valmistus kannattaa.

Taidan lähiaikoina valmistaa paistiakin, mutta tällä kertaa esittelen hienon pataruuan, burgundinpadan. Siihen käytetään joskus paistejakin, mutta lapa on oikein hyvää. Jos muuten samaan ruokaan käytetään naudanlihan sijaan vanhaa aikansa muninutta kanaa, myös se vaihtaa sukupuolta: tulee kukkoa viinissä! Naudanlihasta valmistettu burgundinpata on kuitenkin parempaa, ainakin minun mielestäni. Ohje on Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta. Ohje on melko monimutkainen, ja seuraavalla kerralla voisikin kokeilla, voisiko joitakin vaiheita yksinkertaistaa vai onko valmistusprosessin pedanttisuus juuri se, mikä tekee tästä täydellistä.

Burgundinpata
Boeuf bourguignon

Valmis burgundinpata.

paketti (170 g?) pekonia
öljyä paistamiseen
n. 800 g - 1 kg naudanlihaa: lapaa, etuselkää tai paistia
1 sipuli
1 porkkana
1 tl suolaa
ripaus pippuria
2 rkl jauhoja
7 dl punaviiniä
lihalientä
1 rkl tomaattisosetta
2 valkosipulinkynttä
½ tl timjamia
1 laakerinlehti

n. 20 pikkusipulia
2 rkl voita
1 dl lihalientä, viiniä tai vettä
persiljaa, timjamia ja pala laakerinlehteä
suolaa ja pippuria

200 g herkkusieniä
voita ja öljyä

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi, liha n. 5 cm kuutioiksi ja sipuli ja porkkana viipaleiksi. Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Paista ensin pekonia pannulla kohtalaisella lämmöllä pari minuuttia. Siirrä ne pataan. Lisää pannulle öljyä ja kuumenna se kuumaksi. Paista lihanpaloja vähintään kahdessa erässä, niin että pannu pysyy kuumana ja lihoista tulee kauniin ruskeita. Siirrä ne pekonien sekaan pataan. Ruskista sipuli ja porkkana vielä samassa rasvassa ja lisää nekin sitten pataan.

Mausta liha suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon jauhot. Pane pata uuniin ilman kantta 4 minuutiksi. Sekoita välillä, ja anna olla uunissa vielä toiset 4 minuuttia. Tällöin jauhot ruskistuvat. Ota pata uunista ja vähennä lämpö 150 asteeseen. Kaada pataan viini ja sen verran lihalientä, että lihapalat peittyvät. Lisää tomaattisose, murskattu valkosipuli, timjami ja laakerinlehti. Kuumenna pata liedellä kiehumispisteeseen. Siirrä pata 150-asteiseen uuniin. Anna sen hautua ainakin kaksi tuntia, mielellään kolmekin tai jopa neljä.

Lihan hautuessa kypsennä pikkusipulit ja herkkusienet. Herkkusienet tulevat valmiiksi muutamassa minuutissa, sipulit tarvitsevat aikaa ehkä tunnin. Käytä n. 1-2 cm läpimittaisia sipuleita. Kuori ne, mutta jätä kokonaisiksi (todella rasittava työvaihe valitettavasti!). Sipulit voi joko ensin ruskistaa voissa ja sitten hauduttaa maustetussa liemessä kypsiksi tai laittaa suoraan liemeen (voita silti myös mukaan makua tuomaan), jolloin sipulit jäävät vaaleiksi. Joka tapauksessa sipuleita on keitettävä hiljaa yli puolen tunnin ajan.

Puhdista ja kuivaa herkkusienet. Paloittele isot herkkusienet lohkoiksi, pienet voivat olla kokonaisina tai puolikkaina. Ruskista sieniä rasvassa kuumalla pannulla n. 5 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Kun liha on kypsynyt niin pehmeäksi, että haarukka lävistää sen helposti, kaada padan sisältö toisen kattilan päälle asetettuun siivilään. Siirrä liha ja pekoni takaisin pataan ja sekoita niihin myös pikkusipulit ja herkkusienet. Keitä lientä toisessa kattilassa kokoon niin, että se hieman sakenee. Kaada kastike lihan ja kasvisten päälle. Tarjoa suoraan padasta. Padan kanssa tarjotaan perinteisesti perunoita, mutta nauriskin toimii.

Talvisalaatti

Fine Cooking esitteli uusimmassa numerossaan ja nettisivuillaan talvisia salaatteja. Hyvän näköiset ohjeet inspiroivat kokeilemaan, vaikka aineksissa joutuukin täällä turvautumaan tuontitavaraan. Jostain syystä Suomessa ei kasvateta esimerkiksi endiiviä, jota yleensä pidetään hyvänä talvikasviksena. Valitsin kokeiluun Endiivi-omena-saksanpähkinäsalaatin Roquefortilla. Lisäsin alkuperäisen ohjeen ainesten lisäksi vielä vähän keitettyjä vihreitä linssejä siinä toivossa, että salaatista saisi riittävän ruokaisan pääruuaksi. Se ei täysin onnistunut, sillä salaatti jäi edelleen hieman liian kevyeksi toimiakseen ainoana ruokalajina. Ehkä pähkinöitä ja sinihomejuustoa olisi pitänyt olla enemmän, sillä käytin juhlista ylijääneen juuston ja vanhan pussinlopun pähkinöitä, ja niitä ei ollut kovin paljoa. Lisukkeena tai alkuruokana se on kuitenkin oikein hyvä. Lisäsin myös tuoretta viikunaa, kun ajattelin, että se sopisi hyvin juuston kanssa.

Endiivi-omena-saksanpähkinäsalaatti sinihomejuustolla

1 rkl viinietikkaa
ripaus suolaa
0.5 dl öljyä
kourallinen vesikrassia (löytyy tuoreiden yrttien hyllystä)
1 omena
1 endiivi (sellainen pitkulainen, niitä on kai muitakin endiivityyppejä)
saksanpähkinöitä
Roquefortia tai muuta sinihomejuustoa
0.5 dl vihreitä linssejä jos haluat
3 tuoretta viikunaa
pippuria

Jos käytät linssejä, keitä ne ensin kypsäksi. Sekoita kastike: ensin suola ja viinietikka keskenään, ja sitten lisää öljy vähän kerrallaan kunnolla sekoittaen. Öljynä voi käyttää esimerkiksi oliiviöljyä, johon sekoitetaan mausteeksi vähän seesamiöljyä. Silppua vesikrassi kulhoon. Leikkaa omena ja endiivi ohuiksi suikaleiksi ja sekoita vesikrassin kanssa. Sekoita salaattin kastike. Lisää kypsät linssit. Murenna joukkoon pähkinät ja juusto, ja lisää myös lohkoiksi leikatut viikunat. Mausta vastajauhetulla mustapippurilla.

Juhlan jälkeen koittaa arki (ainakin hetkeksi)

Jos edellisessä postauksessani oli kaikenlaisia huolellisesti mietittyjä ja rakenneltuja juhlahärpäkkeitä, niin tässä on sitten jotain ihan toisesta laidasta. Tätä ruokaa alkoi kuitenkin tekemään mieli, koska joku otti sen puheeksi juhlieni aikana. Kyseessä on suoranainen perintöresepti. Kun aika, raha tai viitseliäisyys on vähissä ja ruokaa pitää saada, on meidän perheessä aina syöty makaronisuttua eli punaista makaronia. Ruoka valmistuu noin kymmenessä minuutissa ja hinta on pari nakkia. Tällä kertaa juhlista jäi yli vähän kinkkua, jonka sai kätevästi käytettyä tähän.

Tuli myös mieleen, että tämä on varmaankin lähinnä sitä lohturuokaa, mitä minulle jokin ruoka voisi olla. En oikein ole sisäistänyt tuota lohturuoka-käsitettä, koska minulla ei ole tapanani syödä murheisiini. Pikemminkin tunnen, että hyvä ruoka menee jotenkin hukkaan, jos en ole hyvällä tuulella syödessäni. Mutta on tässä ainakin lapsuudesta asti tuttu maku, joka jotenkin vain miellyttää, vaikka sen ei oikeastaan "kuuluisi". Todennäköisesti kukaan, jonka elämänhistoriaan tämä ruoka ei kuulu, ei täysin näe sen arvoa. Tässä kuitenkin ohje, jos joku vaikka haluaa kokeilla. Ainakaan se ei ole vaikea.

Makaronisuttu eli Punainen makaroni

makaronia, sen verran kuin syöt
suolattua vettä makaronin keittämiseen
nokare voita
makkaraa pieneksi paloiteltuna, tilavuudessa vähän vähemmän kuin makaronia
pari ruokalusikallista tomaattipyrettä annosta kohti, HUOM: pyrettä, ei murskaa

Keitä makaronit suolavedessä. Ruskista sillä aikaa makkaraa pannulla. Kun makaronit ovat kypsyneet, kaada niistä vesi pois ja sekoita niiden joukkoon hieman voita. Lisää sen jälkeen makkaranpalat ja tomaattipyre. Sekoita huolellisesti niin, että makaroneista ja makkaroista tulee kauttaaltaan punaisia. Syö heti.

Makkara voi olla minkälaista makkaraa tahansa, mistä pitää. Myös kinkku toimii, niin kuin minulla tällä kertaa. Happaman makea tomaattipyre on tämän ruuan voimakkaimmalta maistuva ainesosa. Jos tähän käyttää tomaattia jossain muussa muodossa, ruuan olemus muuttuu täysin. Varsinkaan tomaattimurska ei sovi tällä tavalla nopeasti lopuksi ruokaan sekoitettavaksi. Pitkään keittämällä siitäkin saa hyvän kastikkeen, mutta se onkin täysin eri asia.