Juhannuksen sapuskat

Lähes joka vuosi juhannuksen uutislähetyksessä kerrotaan yhtenä aiheena, että yhä useampi viettää juhannuksen kaupungissa. Minä olen jo kauan tehnyt niin. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä mennä ulos ja olla näkemättä juuri lainkaan muita ihmisiä. Muutenkin on rauhallista, tai ainakin ennen on ollut. Tänä vuonna naapurit seinän takana ovat kotona, mikä ei muuten häiritsisi, mutta heidän koiransa räksytys on toisinaan hermoja raastavaa. Joka tapauksessa juhannuksemme sujui hyvän ruuan merkeissä.

Valitettavasti aaton lounas jäi kuvaamatta, koska kameran akut olivat jääneet lataamatta. Lounas oli sen verran katastrofaalinen, että se olisi pitänyt saada kuvattua kaikkien huviksi. Ajatuksena oli grillata makkaraa. Taloyhtiömme pihalla on tiilistä muurattu "nuotiojalusta", joka on ainoa grilli käytössämme. Siinä ei oikein voi tehdä muuta kuin kärventää makkaraa tikun nokassa, mutta ei kai sitä muuta tarvitsekaan. Olin ostanut tätä varten grillibrikettejä ja sytytysnestettä. Ohjeen mukaan levitimme briketit grillin pohjalle ja kaadoimme sytytysnestettä päälle. Hetken päästä ryhdyimme sytyttämään. Tuli ei ensin tahtonut tarttua briketteihin, mutta lopulta saimme aikaan pieniä keltaisia liekkejä. Liekit paloivat noin minuutin, minkä jälkeen ne sammuivat. Ei mitään hiilloksen tapaista. Mitäs nyt tehdään. Yritimme sytyttää brikettejä uudelleen siinä onnistumatta. Laitoimme joukkoon paperia sytykkeeksi. Paperi paloi, mutta briketit eivät enää syttyneet. Useiden erilaisten sytytysyritysten jälkeen asettelimme brikettien päälle pari kosteaa puukalikkaa, jotka joku aikaisempi grillaaja oli grillille jättänyt. Ne saatiin syttymään ja palamaan hiljalleen. Kosteat puut alkoivat lopulta muodostaa hieman hiillosta, joten ei muuta kuin makkarat tikkuun ja paistumaan ennen kuin hiillos menetetään. Ja hyvää Tukkijätkä-makkara olikin. Makkarat nautittuamme olimme ajatelleet siirtyä sisätiloihin nauttimaan jälkiruokaa. Nuotiomme oli kuitenkin toista mieltä. Siinä vaiheessa kun ei enää olisi tarvinnut, tuli oli lopulta tarttunut myös briketteihin. Niinpä grilli oli täynnä juuri grillaukseen sopivaa hiillosta. Grillattavaa ei vain enää ollut. Brikettien mainostettiin palavan pitkään, mikä osoittautui todeksi. Sammumista ei ollut näköpiirissä lähitulevaisuudessa. Pitkän odottelun jälkeen ratkaisimme asian sammuttamalla tulen vedellä. Toivottavasti tämä ei pilannut kenenkään muun grillausta. Siispä takaisin ihanan sähkölieden ääreen!

Liesi oli tällä kertaa ollut käytössä jo hyvissä ajoin ennen makkaranpaistoepisodia. Mau!kas ruokablogissa vastaan tullut Key lime pie oli tehty valmiiksi. Ohjeessa piirakka paistetaan ja laitetaan sitten yöksi jääkaappiin, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan sen voi myös laittaa pakastimeen muutamaksi tunniksi. Koska tein piirakan aamulla ja halusin maistaa sitä jo saman päivän lounaalla, annoin piirakan jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi ja laitoin sen sitten pakastimeen. Tämä osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Pohja nimittäin jäätyi niin, että se ei irronnut vuoasta.Kun piirakkaa yritti leikata, siitä ei lähtenyt irti kaunista siivua vaan ainoastaan täyte, pohjan jäädessä vuokaan. Pohja piti sitten raaputtaa irti murunen kerrallaan ja kasata mössöksi lautaselle. Surkea näky, mutta herkullinen maku. Laitoin loput piirakasta jääkaappiin ja seuraavana päivänä se olikin paljon parempi. Ainakin sitä sai leikattua niin kuin piirakkaa yleensä leikataan. Aion tehdä tätä piirakkaa uudelleenkin, ja silloin en edes yritä laittaa sitä pakastimeen.

Toivuttuamme lounasajan tulen ja jään aiheuttamista vastoinkäymisistä alkoikin illallinen lähestyä. Tämä sujuikin paremmin, sillä illallisruuat olivat vanhoja tuttuja herkkuja, jotka eivät petä. Alkuruuaksi virkistävä, viileä gazpacho:

Gazpacho (n. 8 annosta)

5 tomaattia
2 paprikaa
1 kevätsipuli
½ kurkku
½ l kasvislientä
1 valkosipulinkynsi
kourallinen basilikaa
kourallinen sitruunamelissaa
ripaukset suolaa ja pippuria

Paloittele kaikki ainekset liemen joukkoon. Hienonna keitto sauvasekoittimella. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua ja nauti kylmänä.

Pääruokana oli pihvi naudan entrecotesta maustevoinokareen ja keitettyjen uusien perunoiden kanssa.

Ja jälkiruokana mansikoita ja Moscatelia.

Juhannuspäivän kana

Juhannuspäivänä koitti jännittävä hetki, kun kananpoika laitettiin uuniin. Kana oli otettu jääkaappiin sulamaan vuorokautta aiemmin. Se oli pohjastaan vielä hieman kohmeinen mutta muuten sulanut. Paistoajat ja -lämpötilat ovat epätarkkoja arvioita. Näin se paistettiin:

1 kana (1.4 kg)
1-2 sipulia
½ sitruunaa
5 valkosipulinkynttä
reilu annos yrttejä (esim. basilikaa ja sitruunamelissaa)
suolaa
voita

Leikkaa sitruunasta kuoret pois ja kuori myös sipulit ja valkosipulit. Leikkaa sitruuna lohkoiksi ja sipuli neljään osaan. Ujuta sipulit, sitruunanlohkot, valkosipuli ja osa yrteistä kanan sisään. Vie niiden mukana myös hieman suolaa. Laita kana isoon uunivuokaan. Voitele kanan pinta voilla ja asettele rintafileiden päälle pala foliota. Folio suojaa rintaa ylikypsymiseltä, koska koivet kypsyvät hitaammin. Laita kana uuniin 225 asteeseen. Kun kana on paistunut puolen tunnin ajan, ota folio pois. Jatka paistamista. Lämpötilaa voi laskea 200 asteeseen. Me paistoimme kanaamme 1 tunti 50 minuuttia, ja kanastamme tuli hieman ylikypsää. Puolta tuntia aikaisemmin se oli kuitenkin ollut vielä punertavaa koipien ja rintalihojen välistä. Kun kana on varmasti kypsää, ota se uunista ja jaa paloihin.

Me söimme koivet ja siivet heti, ja säästimme suurimman osan rintalihoista seuraavaan päivään. Tämä oli hyvä ajatus, sillä kun rintalihat laitettiin rasiaan yhdessä paistamisessa irronneen nesteen kanssa, ne maustuivat  ja kostuivat mukavasti odottaessaan jääkaapissa. Kanan kanssa söimme edellisen päivän perunoista tehtyä saksalaista perunasalaattia.

Ja jälkiruuaksi vielä nyt aavistuksen verran paremman näköistä limettipiirakkaa. Herkullista oli.

Sienisoppaa ennen sieniaikaa

Juhannuksen ruokalista alkaa vähitellen hahmottua, mutta tänään oli vielä arkiruuan vuoro. Tosin tästä keitosta tuli oikeastaan sittenkin aika juhlava. Vielä ei ole kantarellien aika, mutta minulla oli kaapissa kuivattuja sieniä, joista kehittelin keiton. Tämä keitto olisi luultavasti parempaa tuoreista sienistä valmistettuna. Kuivattujen sienien maku on jotenkin vähän liian voimakas. Keltuais-kermasuurustus tekee liemestä täyteläisen.

Kermainen kantarelli-kasviskeitto (1 annos)

½ dl kuivattuja kantarelleja
1 rkl voita
1 kevätsipuli
1 pieni porkkana
1 tl vehnäjauhoa
2-3 dl maitoa
suolaa
pippuria
2 rkl tuorejuustoa
2 munankeltuaista
½ dl kermaa

Liota sieniä kylmässä vedessä 10-20 minuuttia. Silppua sipuli ja viipaloi porkkana. Sulata voi kattilan pohjalla. Kuullota sipulia voissa, mutta jätä osa vihreistä osista lisättäväksi vasta lopuksi. Valuta sienistä vesi pois ja lisää sienet sipulin joukkoon. Jatka paistamista hetken aikaa, ja lisää sitten porkkana. Ripottele sienten ja vihannesten päälle hieman vehnäjauhoa ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon maito. Arvioi määrä niin, että lientä tulee sopivasti. Mausta suolalla ja pippurilla ja keitä muutama minuutti. Lisää tuorejuusto. Sekoita keltuaiset ja kerma keskenään. Sekoita lopuksi keittoon keltuais-kermaseos ja loput sipulinvarsisilpusta. Älä enää keitä vaan syö.

Viikon raaka-aine (12): Uusi peruna

Vaikka muuten en perunaa niin hirveästi arvostakaan, kyllä uudet perunat ovat yksi kesän odotetuista herkuista. Uusi peruna on täysin eri asia kuin vanha, ainakin makunsa puolesta. Virallinen nimitys uudelle perunalle on varhaisperuna, mutta ainakin meilläpäin on aina puhuttu uudesta perunasta.

Mutta mikä tahansa ei kelpaa! Helmikuussa kaupoissa myytävä marokkolainen peruna olisi parempi jättää sinne Marokkoon. Eikä toukokuussa tarjottava eteläruotsalainenkaan ole syömisen arvoista! Itse asiassa parempi on välttää kaupassa myytäviä varhaisperunoita kokonaan. Ne kun on nostettu maasta ties milloin, ja ne ovat matkustaneet ties minkä keskusvarastojen kautta ennen marketin perunalaariin päätyessään. Ne on aina myös pesty jossain vaiheessa ja ehkä mullattu uudelleen. Pestynä myytävät perunat jäävät ruman mustiksi, kun ne pesee uudelleen keittämistä varten. Torilta saattaa löytää kelvollisia perunoita, mutta usein sielläkin valitettavasti myydään näitä pestyjä. Pesemättömät voi olla vaikea erottaa uudelleen mullatuista, mutta kunnolla savinen pinta on hyvä merkki. Kun kotona saven pesee pois, pitäisi tuloksena olla kauniin vaalea pinta. Tämän uutisen kuvassa perunat näyttävät pesemättömiltä. Valmiit keitetyt perunat näyttävät parhaassa tapauksessa tältä.

Perunalajikkeita on moneen lähtöön. Ensimmäisenä tarjolla on Timo. Se on kaikkein nopeakasvuisin. Omien kokemusteni mukaan Siikli on kuitenkin maukkaampi, vaikka toisaalta makuun vaikuttaa niin moni muukin asia, että lajike ei välttämättä lopulta ratkaise. Ehkä minulla on vain ollut huonoa onnea Timojen kanssa. Lapsuudessani odotetuin lajike oli Tammiston aikainen, mutta sitä ei taideta kasvattaa kaupallisesti ainakaan suuremmassa määrin.

Uusien perunoiden keittäminen

 Pese perunat juuresharjalla. Jos olet onnistunut saamaan pesemättömiä perunoita, niistä tulee pesun myötä puhtaan näköisiä ja vaaleita. Jos puolestaan pintaan jää mustia läiskiä, perunat on myyty pestynä. Syötäviä ne silti ovat, mutta osta seuraavat perunasi toiselta myyjältä.

Laita perunat pesun jälkeen odottamaan kylmään veteen. Kuumenna sillä aikaa keittovesi kattilassa. Laita keittoveteen suolaa. Suolaa ei käytetä ainoastaan maun vuoksi, vaan se vaikuttaa myös perunoiden rakenteeseen. Siksi sitä ei pidä jättää pois. Perunat laitetaan sekaan vasta, kun vesi kiehuu.

Keitä perunoita n. 15 minuuttia. Kokeile kypsyyttä haarukan avulla ahkerasti, jotta perunoista tulee juuri sopivan kypsiä. Pienet perunat kypsyvät nopeammin, joten niille voi riittää lyhyempikin keittoaika.

Uusista perunoista saa hyvää perunasalaattia. Siksi niitä kannattaa keittää enemmän kuin mitä yhdellä aterialla syö. Tässä on hyvä saksalaisen perunasalaatin ohje:

Saksalainen perunasalaatti

Alkuperäinen ohje

400 g keitettyjä uusia perunoita
½ dl kana- tai kasvislientä
1 tl Dijon-sinappia
1 kevätsipuli
1-2 rkl rypsiöljyä
1 tl kapriksia
ripaukset suolaa ja pippuria

Silppua sipuli. Sekoita kastikeainekset huolellisesti kulhossa. Paloittele perunat joukkoon. Sekoita hyvin. Anna maustua jääkaapissa 1-2 tuntia.

 Perunasalaatti maistuu hyvin bratwurstien ja baijerilaisen vehnäoluen kanssa!

Uutta kukkakaalia

Uusia perunoita ja mansikoita on odotettu nyt kovasti. Hieman näiden herkkujen varjoon on jäänyt, että moni muukin herkullinen vihannes on juuri aloittanut uuden satokautensa. Porkkanat ja varhaiskaalit ovat aromikkaimmillaan juuri nyt. Minä ostin tällä viikolla kesän ensimmäisen kotimaisen kukkakaalin.

Laitoin kukkakaalista melko tavanomaiseen tapaan gratiinia. Jostain syystä kukkakaalia tarjotaan useimmiten jonkinlaisen maitopohjaisen kastikkeen kanssa. Olisi mukava löytää jotain muutakin, mutta tällä kertaa tyydyin perinteiseen.

Lisäsin gratiiniin ruokaisuutta porsaan kylkisiivujen muodossa. Porsas ei takuulla ollut mikään rypsiporsas. Kuinka kauan oikein mahtaa mennä, ennen kuin tuosta mainonnasta ja mielellään koko tuotteesta päästään eroon? Mutta sitä odotellessa: kukkakaalia ja porsasta ilman rypsiä.

Possu-kukkakaaligratiini (2 annosta)

1 pieni kukkakaali
vettä
suolaa
300 g porsaan kylkisiivuja
½ rkl voita
½ rkl vehnäjauhoa
2 dl maitoa
mustapippuria
parmesanjuustoa (tai emmentalia)

Leikkaa kukkakaali kukintoihin. Keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä. Paloittele lihansiivuja vähän pienemmiksi ja ruskista ne paistinpannulla. Mausta liha suolalla. Tee valkokastike: Sulata kattilassa voi, ja sekoittele siinä jauhoja muutama minuutti. Kuumenna maito, ja lisää se vähitellen voi-jauhosuuruksen joukkoon. Keitä muutama minuutti. Laita kukkakaalin ja lihan palat uunivuokaan ja kaada valkokastike päälle. Jauha päälle mustapippuria ja raasta juustoa kuorrutteeksi. Paista gratiinia 175-asteisessa uunissa puolen tunnin ajan.

Tällä ohjeella minä siis tällä kertaa tein gratiinin. Tästä tuli melko kuiva, joten jos pitää runsaammasta kastikkeesta, voi ehkä tehdä kaksinkertaisen annoksen valkokastiketta. Luulen myös, että tähän sopisi juustoksi ehkä paremmin emmental- kuin käyttämäni parmesanjuusto. Tällaisenaankin ruoka oli kuitenkin oikein herkullista.

Pastaa huoran tapaan

Pasta on maailman suosikkiruoka, uutisoitiin. Kuljinpa siis tänään massan mukana ja söin pastaa! Mieleni on jo jonkin aikaa tehnyt kokeilla Pasta Puttanescaa. Sivumaku on kehittänyt tästä klassikosta vihreän version, johon tulee pinaattia, mutta minä päätin pysytellä perinteisessä tomaatissa.

Pasta puttanesca (2 annosta)

2 tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
4 sardellifilettä
1 tl kapriksia
2 rkl silputtuja oliiveja
ripaus chilijauhetta
spagettia
persiljasilppua
parmesania

Leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja kasta ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Ota tomaatit kuumasta vedestä ja jäähdytä ne kylmällä. Tämän jälkeen tomaateista saa vedettyä kuoret irti. Paloittele tomaatti ja silppua valkosipuli. Laita vettä kattilaan kuumenemaan spagetin keittämistä varten. Kuumenna toisessa kattilassa oliiviöljyä ja paista siinä miedolla lämmöllä silputtua valkosipulia. Lisää öljyn ja valkosipulin joukkoon sardellifileet, kaprikset, oliivisilppu, tomaatit ja pieni ripaus chilijauhetta.

Anna kastikkeen hautua silla aikaa kun keität spagetin. Kun vesi kiehuu voimakkaasti, lisää suolaa ja spagetti. Kuumenna vesi nopeasti uudelleen kiehuvaksi ja keitä ilman kantta 6-7 minuuttia. Sekoita pari kertaa keittämisen alkuvaiheessa. Keittoajan päätyttyä valuta vesi pois. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja jaa lautasille. Ripottele annosten päälle persiljasilppua ja vastaraastettua parmesanjuustoa.

Koska olin yksin syömässä, söin koko tämän annoksen. Kastiketta oli kuitenkin hieman liikaa. Vaikka keitin hieman tavallista isomman annoksen pastaa, Näytti annos uivan liemessä. Siksi tämä annos olisi ehkä hyvä jakaa kahdelle ruokailijalle.


Tämä ei ehkä ole ruoka, johon rakastuu ensi maistamisella. Maun yleiskuva on nimittäin hieman karvas. Silti siinä on jotain kiehtovaa. Tulee tunne, että haluaa kuitenkin syödä enemmän. Mielenkiintoinen kokonaisuus.

Lintuharvinaisuus

Löysin tänään Itäharjun Prisman pakastealtaasta jotain todella harvinaista:

Luomukananpoika! Mikä mahtaisi olla paras tapa valmistaa tästä herkkuruokaa?

Caesar-salaatti

Herkullinen Caesar-salaatti on helppo löytää monen ravintolan ruokalistalta ja kaupan valmisruoka-palvelutiskiltä. Ainakin minun mielestäni se on usein ihan kelvollistakin, mutta kaikkein parasta saa varmimmin tekemällä itse. Kun katselee erilaisia ohjeita, ei voi kuin ihmetellä miten niistä kaikista saadaankin lähes samankaltainen salaatti, niin paljon ohjeet eroavat toisistaan. Mutta miten saadaan aikaan se paras mahdollinen Caesar-salaatti?

Alkuperäiseen Caesar Cardinin 1924 kehittämään Caesar-salaattiin kuuluneet salaatinlehdet olivat romainesalaattia. Sitä kannattaa edelleen suosia. Romainesalaatin lehdet ovat sopivan jäykkiä, jotta kastike pysyy sopivasti niiden pinnassa. Salaatista ei kuitenkaan tule huonoa, jos joukkoon laittaa myös muita lehtiä (paitsi jäävuorisalaattia, joka pilaa minkä tahansa salaatin vetisellä mauttomuudellaan). Pehmeämpilehtiset salaatit saattavat kuitenkin hieman mössöytyä kastikkeen painosta. Muita vihanneksia salaattiin ei periaatteessa kuulu, mutta kirsikkatomaateista tulee kyllä mukavasti väriä annokseen, joten jos ei välitä puhdasoppisuudesta, voi niitä asetella muutaman salaatin päälle. Kastike ei niiden pintaan kyllä oikein tartu.

Salaattiin kuuluvat oleellisena osana myös leipäkrutongit. Ne on valmistettava itse, sillä valmiina pussissa myytävät eivät ole hyviä. Hieman kuivahtaneesta vaaleasta leivästä on helppo leikata kuutioita. Leipäkuutiot paistetaan kevyesti voissa pannulla. Niitä voi maustaa valkosipulilla. Krutonkeja kannattaa tehdä vain sen verran kuin syö yhdellä kertaa, sillä ne menettävät rapeutensa säilytettäessä.

Caesar-kastikkeen pohjana on kananmunaa. Joissakin ohjeissa kehotetaan käyttämään keltuaista raakana, toisissa taas aivan pienen hetken ajan keitettyjä kokonaisia munia. Olen kokeillut molempia, ja mielestäni munien kiehauttaminen on hyvä ajatus. Raa'alla keltuaisella kastikkeesta tulee käytännössä maustettua majoneesia. Lyhyt keittäminen helpottaa kastikkeen valmistusta, sillä munasta tulee heti alkuun sakeampaa. Munat siis laitetaan kiehuvaan veteen kahdeksi minuutiksi. Tämän jälkeen ne jäähdytetään nopeasti kylmällä vedellä. Munat halkaistaan ja valutetaan kokonaisuudessaan kastikkeensekoituskulhoon.

Kastike maustetaan sitruunamehulla. Ensimmäinen oma yritykseni valmistaa Caesar-salaattia epäonnistui liiallisen sitruunamehun takia. Käytin ohjetta, johon tuli yksi munankeltuainen ja kokonainen sitruuna. Täsmä oli aivan liikaa, ja koko salaatti ei maistunut miltään muulta kuin sitruunalta. Sopiva määrä sitruunamehua munien joukkoon on puolesta yhteen ruokalusikallista yhtä munaa kohden.

Munien joukkoon tulee mausteeksi myös anjovista. Anjoviksella ei tässä koskaan tarkoiteta pohjoismaista anjovista, joka on kilohailia mausteliemessä, vaan ehdottomasti sardellia, joka on säilötty suolaliemeen. Caesar-salaatti ei siis ikinä saa maistua janssoninkiusaukselle, kuten se viritelmä jota Voisilmäpelin Eeva oli traumaattisesti joutunut maistamaan. Alkuperäiseen Caesar-salaattiin ei tullut anjovista lainkaan, vaan siihen kuului Worcestershire-kastiketta, joka sisältää anjovista muiden ainesosien ohella. Itse pidän sardellista, joten käytän ehdottomasti sitä.

Kolmas oleellinen makua antava ainesosa kastikkeessa on valkosipuli. Raaka murskattu valkosipuli antaa helposti liian hallitsevan maun, joten sitä käyttäessä on oltava varovainen. Helppo ratkaisu tähän on kypsentää valkosipulia hieman ennen munan joukkoon murskaamista. Tämän voi tehdä samalla pannulla krutonkeja paistaessa. Samalla valkosipulista voi irrota hieman makua leipäänkin.

Munan joukkoon siis lisätään ½ rkl sitruunamehua, yksi sardellifile ja yksi valkosipulinkynsi. Nämä soseutetaan ja sekoitetaan hyvin sauvasekoittimella. Rakenteesta pitäisi jo tässä vaiheessa tulla kermaista ja väriltään vaaleaa. Kuten yleensäkin majoneesia valmistettaessa, joukkoon tiputellaan varovasti vähän kerrallaan laadukasta oliiviöljyä. Aloita pienellä tipalla ja sekoita koko ajan huolellisesti. Oliiviöljyä tulee yhteensä puolen desilitran verran. Tämän jälkeen kastike maustetaan ripauksella suolaa ja pippuria.

Kastike sekoitetaan salaatinlehtiin huolellisesti. Salaatti asetellaan lautaselle ja krutongit salaatin päälle. Lopuksi päälle raastetaan parmesanjuustoa. Monilla näyttää olevan sellainen käsitys, että Caesar-salaattiin kuuluisi automaattisesti paistettua broileria. Näin ei kuitenkaan ole. Salaatin kanssa voi syödä mitä tahansa lihaa tai kalaa tai sen voi syödä alkupalaksi sellaisenaan. Esimerkiksi hyvä pihvi maistuu erinomaisesti Caesar-salaatin kanssa. Tällä kertaa söimme salaatin kanssa kevyesti paistettuja katkarapuja. Juomana oli kesään sopiva espanjalainen Peñascal-roseviini.

Tässä vielä tiivistettyna ohje:

Caesar-salaatti (2 annosta)

1 iso viipale vaaleaa leipää
1 rkl voita
1 kynsi valkosipulia
1 puska romainesalaattia
1 muna
1 sardellifile
½-1 rkl sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria
parmesanjuustoa

Leikkaa leipä kuutioiksi. Paista leipäkuutioita voissa paistinpannulla. Kuori valkosipulinkynsi, paloittele se muutamaan osaan ja kypsennä niitä hetki leipäpalojen joukossa miedolla lämmöllä. Varo polttamasta valkosipulia. Ota valkosipuli talteen ja laita leipäkrutongit sivuun odottamaan. Huuhtele ja kuivaa salaatti ja revi lehtiä pienemmiksi. Kuumenna vettä kattilassa kiehuvaksi. Laita muna kattilaan, ja keitä sitä 2 minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä muna kylmällä vedellä. Riko muna ja koverra sisukset kapeaan kulhoon. Laita munan joukkoon kevyesti kypsennetty valkosipulinkynsi, sardellifile ja tilkka vastapuristettua sitruunamehua. Soseuta ja sekoita sauvasekoittimella kermaiseksi. Lisää oliiviöljy kastikkeen joukkoon pieni tippa kerrallaan koko ajan sekoittaen. Mausta kastike lopuksi suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike salaattiin ja asettele salaatti lautasille. Ripottele päälle leipäkrutongit ja raastettua parmesanjuustoa. NAUTI HETI.

Viikon raaka-aine (11): Valkosipuli

Kuten aiemmin tällä viikolla mainitsin, olen kärsinyt flunssasta. Vaikka sanotaankin, että flunssa kestää ilman hoitoa kaksi viikkoa ja hoidettuna 14 päivää, väitetään myös, että valkosipuli olisi toimiva lääke. Mutta onko se todella? Pronutritionist kirjoitti aiheesta vuosi sitten. Valkosipulin vaikutusta flunssaan oli tutkittu antamalla puolelle 146 tutkimushenkilöistä valkosipulia sisältäviä kapseleita ja toisille lumelääkkeenä kapseleita ilman valkosipulia. Tuloksena oli, että valkosipulia syöneistä 24 henkilöä sairastui flunssaan, niistä jotka eivät olleet saaneet valkosipulia sairastui 66. Valkosipuli siis näyttäisi ehkäisevän flunssaa. Sitä vastoin sairauden kestoon valkosipulilla ei ollut tämän tutkimuksen mukaan vaikutusta. Nyt on siis ilmeisesti liian myöhäistä syödä valkosipulia tämän flunssan kannalta.

Valkosipulilla uskotaan olevan myös muita terveyshyötyjä. Erityisesti sen väitetään ehkäisevän sydänsairauksia ja alentavan verenpainetta. Lisäksi sillä saattaa olla antibakteerisia vaikutuksia. Ja tietysti se torjuu myös vampyyreja. Varmoja tieteellisiä todisteita valkosipulin terveyshyödyistä ei kuitenkaan ole saatu. Vaikuttava aine on todennäköisesti alliini-niminen aminohappo. Alliini reagoi kemiallisesti, kun valkosipulinkynttä leikataan tai murskataan. Tällöin syntyy myös rikkiyhdisteitä, jotka aiheuttavat valkosipulin hajun. Kokonaisena valkosipuli ei siis haise.

Varmaa on, että valkosipulista saadaan herkullinen maku moneen ruokaan. Maku on voimakkaimmillaan raakana. Kokonaisena kypsennetty valkosipuli saa makuunsa makean pähkinäisen vivahteen. Usein valkosipulia myös paistetaan. Tällöin on varottava palamista, sillä palanut valkosipuli maistuu kitkerältä. Makuun vaikuttaa myös se, miten valkosipuli on leikattu tai murskattu. Mitä pienemmäksi valkosipuli hienonnetaan, sitä enemmän alliini reagoi ilman kanssa, sitä enemmän syntyy aromaattisia yhdisteitä, jotka tekevät valkosipulista voimakkaamman makuista ja hajuista.

Valkosipulin maku tunnetusti jakaa mielipiteitä. Jotkut inhoavat sitä yli kaiken ja toiset taas rakastavat hullun lailla. Meille, jotka asetumme näiden ääripäiden väliin, on tärkeää olla varovainen valkosipulin kanssa. Helposti tulee käytettyä liikaa. Kuten edellä jo mainitsin, kypsentäminen miedontaa makua. Raa'an murskatun valkosipulin annostelussa on oltava erityisen huolellinen, sillä sen maku on helposti liian voimakas.

Valkosipuli on myös havaittavissa syömisen jälkeen hengityksen hajussa. Wikipedian mukaan muslimit pitävät huonotapaisena valkosipulin syömistä juuri ennen moskeijaan menoa, koska haju saattaisi häiritä muita palvelukseen osallistujia. Jos ei pysty rajoittamaan kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa valkosipulin syönnin jälkeen, hajua voi torjua syömällä valkosipulin päälle persiljaa. Myös muita keinoja voi kokeilla. En kyllä keksi miten kokonaisen kynnen nieleminen ennen ateriaa voisi auttaa.

Valkosipulia käytetään usein mausteena, mutta harvemmin pääraaka-aineena. Esittelen tässä kuitenkin poikkeuksellisesti ruuan, jossa valkosipuli on pääosassa. Valkosipulikeitto ei ole lainkaan niin hurjaa ruokaa kuin miltä kuulostaa. Kuten aiemmin totesin, valkosipulin maku miedontuu huomattavasti keitettäessä. Tässä valkosipulin kynnet keitetään kokonaisina, jolloin ne antavat liemelle pehmeän, mutta täyteläisen maun. Muna ja leipä tuovat lisää ruokaisuutta tähän yksinkertaiseen liemeen. Ohjeen löysin Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta.

Valkosipulikeitto (2 annosta)

8 valkosipulinkynttä
1 litra vettä
1 tl suolaa
ripaukset mustapippuria, neilikkaa, salviaa ja timjamia
puolikas laakerinlehti
pari oksaa persiljaa
pari ruokalusikallista oliiviöljyä
2 munaa
2-4 siivua vaaleaa leipää
parmesanjuustoa
silputtua persiljaa

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Keitä kuorimattomia valkosipulinkynsiä n. minuutin ajan, ota ne sitten pois kattilasta, jäähdytä hieman, kuori ja laita takaisin kattilaan. Lisää kattilaan suola, pippuri, neilikka, salvia, timjami, laakerinlehti ja oliiviöljy. Anna kiehua hiljalleen puolen tunnin ajan.

Siivilöi valmis liemi, ja siirrä se takaisin kattilaan. Riko munat yksi kerrallaan pieneen kuppiin ja kaada nopeasti mutta varovasti liemen joukkoon. Hyydytä munia liemessä muutama minuutti, kuten yleensä uppomunia valmistettaessa. Laita leipäsiivut keittolautasten pohjalle. Leivät voi paahtaa, jos haluaa. Nosta kullekin lautaselle yksi muna leivän päälle ja täytä lautaset liemellä. Ripottele päälle persiljasilppua ja raastettua parmesania.

Vaihteeksi... kirsikkaa!

Kirsikan syöntini on nyt melkoisen runsasta. Enimmäkseen herkkuhedelmät menevät tuoreena, kiviä syljeskellen, mutta olen kokeillut myös kaikenlaisia jälkiruokia. Opin myös, että kirsikastakin voi saada aikaan jotakin pahanmakuista. Jos siitä nimittäin tekee kiisseliä. Hyi miten ankeaa. En edes ottanut kuvaa, mutta tuotos näytti yhdeltä tummanpunaiselta limaklimpiltä. Kirsikoiden makukin katosi keittämisen ja suurustamisen myötä jonnekin. Sitä vastoin tämä pirtelö onnistui paremmin.

Kirsikka-kookospirtelö (1 annos)

n. ½ litraa kirsikoita
2 dl kookosmaitoa
½-1 dl vaniljajäätelöä

Poista kirsikoista kivet. Laita kaikki ainekset korkeaan astiaan, ja soseuta ja sekoita sauvasekoittimella. Kaada lasiin.

Kesäjuoma

Kesä yllätti. Pitkään olikin jo tuskailtu kylmien ilmojen jatkumista, kun viimeinkin lämpötila pompahti kelvollisiin lukemiin. Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta kun uloslähtiessä ei tarvitsekaan lisätä vaatetusta ja ikkunaa voi pitää jatkuvasti auki. Niin nautinnollista kuin lämpö onkin, täytyy helteellä muistaa juoda riittävästi. Onneksi näin kesällä on saatavana erityisen herkullisia vesimeloneita, joita voinee pitää enemmän juomana kuin ruokana. Tässä kesäjuomassa sekoitetaan melonia ja kirsikoita. Tarkkoja määriä on vaikea antaa, sillä en mitannut tarkasti. Kannattaa maistella juomaa sekoitellessa.

Kirsikka-melonijuoma

vesimelonia
kirsikoita
appelsiinimehua

Leikkaa vesimelonista kuoret pois ja paloittele hedelmäliha kuutioiksi. Ota kirsikoita kolmasosasta puoleen vesimelonin määrästä, ja poista niistä kivet. Soseuta meloni ja kirsikat sauvasekoittimella. Lisää pieni tilkka appelsiinimehua, niin että juomaan tulee sopivasti happoisuutta.

Kirsikka-melonijuoma. Kiemurainen pilli on lähinnä kuvausrekvisiittaa, sillä juominen sen kanssa on lähes mahdotonta, koska pilli on kiemuroiden kohdalla niin kapea.

Nenänavauskastike

Flunssa iski ja siksi päätin tehdä mausteista ruokaa. Valkosipulin väitetään auttavan flunssassa ja inkivääristäkin olen kuullut olevan mahdollisesti apua. Siispä niitä. Lisäksi tarvitaan tulisuutta nenän avaukseen. En tiedä onko tästä mitään apua, mutta ihan hyvää kastiketta onnistuin tekemään kanan kanssa syötäväksi. Olisi kyllä voinut olla väkevämpääkin.

Kookoscurrykastike (2 annosta)

2 dl kookoskermaa
1 dl vettä
2 rkl punaista currytahnaa
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl silputtuja sipulinvarsia
2 rkl silputtua basilikaa

Sekoita kattilassa kookoskerma, vesi ja currytahna. Tässä voisi käyttää suoraan myös juoksevampaa kookosmaitoa, mutta paksulla kookoskermalla ja vedellä saa säädeltyä koostumusta paremmin. Lisää raastettu inkivääri ja murskattu valkosipuli. Kuumenna ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää lopuksi kevätsipulia ja basilikaa. Muitakin yrttejä voi käyttää.

Söin kastiketta broilerinkoiven ja paistettujen vihannesten kanssa. Myös koivet maustoin currytahnalla. Tällä tavalla niihin saikin hyvin makua. Koivet maustetaan ja paistetaan 200 asteessa tunnin ajan.

Vihanneksina oli tällä kertaa munakoisoa, porkkanaa ja parsaa. Munakoisot viipaloidaan, niille ripotellaan suolaa ja annetaan olla 20 minuuttia. Sen jälkeen ne kuivataan. Vihannekset paistetaan pannulla oliiviöljyssä.

Lisää pastaa

Pasta-kirja innoitti vielä toiseenkin ruokaan, cannelloneihin. Valitsin Kannelonit kinkun ja ricottan kanssa. Kirja käyttää tuollaista omituista kirjoitusasua. Epäilin ohjetta hieman etukäteen, sillä mielestäni on epämiellyttävää, jos ricottajuusto on kovin hallitsevassa asemassa ruuassa. Sen rakenne kun tahtoo muuttua hieman jauhoiseksi, ja kokonaisuus jää tällöin helposti kuivaksi. Tässä ruuassa ricottan käyttäminen kuitenkin onnistui, sillä sitä ei ole liikaa, ja lisäksi ruokaan tulee runsaasti mehevää tomaattikastiketta, joka kosteuttaa ruokaa riittävästi. Tällaista herkkua siis tällä kertaa:

Cannellonit kinkku-ricottatäytteellä (5 annosta)

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta basilikaa
800 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattisosetta
suolaa ja pippuria
n. 15 kpl cannelloniputkia
voita
250 g ricottajuustoa
1 muna
n. 200 g palvi- tai keittokinkkua
1-2 dl raastettua parmesanjuustoa

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuumenna oliiviöljy isossa paistinpannussa ja kuullota sipuleita ja valkosipuleita siinä pienellä lämmöllä n. 5 minuuttia. Lisää silputtu basilika ja tomaattimurska sekä tomaattisose. Mausta tomaattikastike suolalla ja pippurilla ja hauduta puoli tuntia.

Paloittele kinkku kuutioiksi. Sekoita kulhossa kinkku, ricotta ja muna. Mausta suolalla ja pippurilla. Täytä cannelloniputket kinkkuseoksella teelusikan avulla. Voitele uunivuoka voilla Asettele putket vuokaan vierekkäin, niin että ne peittävät tasaisesti vuoan pohjan, mutta eivät mene päällekkäin. Putkien ei tarvitse olla aivan tiiviisti vierekkäin.

Kaada tomaattikastike cannelloniputkien päälle ja ripottele juustoraaste pinnalle. Paista uunissa 180 asteessa 30 minuuttia. Syö heti.

Vai muka helppoa?

Vokkia ja pastaa tuli jo kokeiltua, keskiviikkoiltana oli tapasten vuoro. Olin suunnitellut kaikenlaista pientä hyvää, jonka valmistaminen olisi helppoa ja nopeaa. Kaupasta tullessani kuitenkin huomasin, että jotain puuttuu. Olin unohtanut patongin. Leipä on tapas-tarjoilussa ehdottoman välttämätöntä. Ja ruisreikäleipä ei käy. Lähdenkö uudelleen kauppaan? Ehtisikö tekemään itse? Ainekset löytyvät kotoa, joten kokeilen.

"Patongit on helppo valmistaa itse," väittää Hellapoliisi. Ilmoittaudun Hella-anarkistiksi ja vastustan. Patonkien valmistus on hankalaa, työlästä ja turhauttavaa. Tässä omat kokemukseni kuvien kera:

Aloitan tekemällä taikinan Hellapoliisin ohjeen mukaan. Minulla ei ole tuorehiivaa, vaan käytän kuivahiivaa. Liotan yhden pussillisen lämpimään veteen, lisään suolaa ja öljyä, ja sekoitan. Hellapoliisin lukijakommenttien neuvon mukaan lisään myös teelusikallisen sokeria hiivan ruuaksi. Sekoitan mukaan jauhot: 4 dl tavallisia puolikarkeita vehnäjaujoja ja yhden desilitran grahamjauhoja. Vaivaan taikinaa käsin kymmenen minuuttia. Peitän taikinakulhon liinalla ja kohotan lämpimässä. Taikina kohoaa, joten tässä vaiheessa kaikki on hyvin.

Kohonnut taikina käsketään jakamaan kolmeen osaan. Koskiessani taikinaan, se tyhjenee kuin ilmapallo. Kolme taikinakasaa näyttää tältä:

Tässä vaiheessa alan muistaa miksi en hirveästi pidä leipomisesta. Sitkeät taikinamöykyt takertuvat kaikkeen mihin koskevat: leivonta-alustaan, työvälineisiin, käsiin. Kun taikinaa yrittää repiä irti, se takertuu aina uuteen paikkaan. Kun sitä yrittää pestä pois, se tukkii viemärin. Nämä kolme taikinamöykkyä pitäisi pyöritellä palloiksi, kaulita levyiksi ja kääriä rullalle. Taikina takertuu alustaan, kaulimeen, käsiin. Lisään jauhoja näihin kaikkiin. Saan aikaan lopulta jonkinlaisen madonnäköisen taikinarakennelman.

Onnistun siirtämään kaikki kolme matoa uunipellille. Peitän ne taas liinalla ja jätän hetkeksi kohoamaan. Laitan uunin kuumenemaan 250 asteeseen. Kun olen valmis paistamaan, vetäisen liinan pois päältä ja laitan kauniisti kohonneet patongit uuniin. Tai sitten ei.

Taikina on liimautunut peitteenä olleeseen liinaan. Raaputan taikinan veitsellä varovasti irti. Saan patongit näyttämään edelleen jokseenkin patonkimaisilta, vain hieman levinneiltä ja epämuodostuneilta.

Sitten viimeinkin patongit uuniin. Suureksi yllätyksekseni 10 minuutin paistamisen jälkeen uunista saadaan ulos jotain leivän näköistä. Eikä syömiseen tarvita edes vasaraa, vaan leipä on ihan pehmeää, vaikkakin hieman liian tiivistä. Maku on kelvollinen, mutta parempikin voisi olla. Grahamjauhojen käyttö ei ehkä ollut hyvä idea. Halusin leivistä hieman tummempia, koska valkoinen leipä on melko mautonta. Grahamjauhoista tulee melkein yhtä mautonta ja ehkä vähän epämiellyttävän makuista. Parempi tapa olisi ehkä ollut sekoittaa taikinaan jotain jyviä tai siemeniä.

Tapas-ateria onnistuikin sitten ihan hyvin. Tarjolla oli paprikasalaattia, munalla täytettyjä tomaatteja, paistettuja katkarapuja, paistettua chorizomakkaraa ja manchegojuustoa. Näistä tomaatit eivät oikein sopineet tapas-pöytään, sillä niiden syömiseen oli pakko käyttää haarukkaa ja veistä. Muuten voin suositella.

Täytetyt uunitomaatit

1 tomaatti jokaiselle ruokailijalle
1 muna jokaiselle ruokailijalle
raastettua tai silputtua manchegojuustoa

Leikkaa tomaattien huipulta hattu pois. Koverra sisukset rikkomatta kuorta. Riko jokaisen tomaatin sisään muna. Tapakset-kirjan ohjeen mukaan tomaatteihin pitäisi laittaa munan lisäksi ruokalusikallinen kermaa, mutta ainakaan meidän tomaateissamme sille ei jäänyt tilaa. Itse asiassa suurin osa munien valkuaisistakin pursui ulos. Ripottele juusto tomaattien päälle. Kypsennä tomaatteja uunissa 180 asteessa 15-20 minuuttia, jos haluat syödä täysin hyytymätöntä munaa. Pidemmällä kypsennyksellä keltuainen voisi hyytyä, jolloin tomaateista tulisi todennäköisesti parempia.

Pariloitu paprikasalaatti

1½ paprikaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
oliiveja
pippuria

Lämmitä uunin grillivastus. 250 astetta on sopiva lämpötila. Halkaise paprikat puoliksi ja laita uunivuokaan kuori ylöspäin. Paahda paprikoita uunissa kunnes pinta tummuu. Ota paprikat uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa, jotta pystyt käsittelemään niitä. Vedä jäähtyneistä paprikoista kuoret irti. Leikkaa paprikat suikaleiksi. Asettele paprikasuikaleet lautaselle, ja ripottele päälle sitruunamehua, oliiviöljyä, vastajauhettua mustapippuria ja oliiveja.

Paistetut katkaravut

½-1 chilipalkoa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
isoja katkarapuja

Silppua chili ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chiliä ja valkosipulia ensin hetken aikaa. Lisää joukkoon katkaravut, ja paista sen verran, että ne kuumenevat. Varo ylikypsentämästä katkarapuja ettei niistä tule sitkeitä.

Viikon raaka-aine (10): Kirsikka

Siinä missä parsaa tuodaan Etelä-Amerikasta ympäri vuoden ja avomaankurkkuja kasvatetaan talvella kasvihuoneissa, on kirsikka vielä ihan aidosti kausituote. Jopa vähän liiallisessa määrin, sillä sitä ei tahdo löytyä edes säilykkeenä silloin, kun tuore ei ole sesongissa. Niinpä kirsikat saavatkin minut joka vuosi innostumaan. Kun niitä kerrankin saa, täytyy niitä ostaa lähes joka päivä, maksoi mitä maksoi. Oikeastaan kirsikat tosin olisivat sesongissa myöhemmin kesällä, sillä täällä Suomessa ne kypsyvät ehkä joskus heinä-elokuussa. Jostain syystä niitä ei kuitenkaan suuremmin kasvateta, joten paras aika syödä kirsikoita on nyt, kun niitä tuodaan Espanjasta.

Kirsikoita on kahta lajia: imeläkirsikoita ja hapankirsikoita. Toreilla myytävät tuoreet espanjalaiskirsikat ovat imeläkirsikoita, ja ne ovat nimensä mukaisesti makeita. Hapankirsikka kasvaisi paremmin Suomessakin, ja sitä käytetään hillojen valmistukseen. Valitettavasti sitä ei kasvateta täällä kovin paljoa.

Kirsikka on kivihedelmä eli luumarja. Tämä tarkoittaa, että hedelmän sisällä on kivi, joka puolestaan sisältää hedelmän siemenen. Kivet on poistettava ennen syömistä, mikä tekee kirsikoista hieman hankalia hedelmiä. Syötäessä kirsikoita sellaisinaan marja on helpointa laittaa suuhun kokonaisena ja sylkäistä kivi pois. Tämä ei ehkä ole kovin esteettistä, mutta ainakaan siinä ei sotke niin pahasti kuin kiven irrottaminen ennen syömistä. Kivien poistaminen on välttämätöntä, jos kirsikoita käyttää muilla tavoin. Poistaminen ei ole vaikeaa, mutta mehua siinä roiskuu. Helppo tapa poistaa kivet on irrottaa ensin varsi ja sitten painaa sormella varren kiinnityskohtaa vastapäätä olevasta kohdasta niin, että sormi menee hedelmän sisään ja työntää kiven ulos. Muista pestä kädet huolellisesti ennen kuin aloitat! Paksumpisorminen voi ehkä käyttää jonkinlaista puikkoa tai tikkua apuna. Veitsen kanssa sitä vastoin ei kannata kaivaa kiviä pois, sillä se on hitaampaa ja vaikeampaa.

Kirsikat eivät kypsy enää poimimisen jälkeen. Ne kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta sielläkään ne eivät säily kovin pitkää aikaa. Ne on parempi syödä mahdollisimman pian, viimeistään ostamista seuraavana päivänä. Kirsikoiden voi kuitenkin antaa olla jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen syömistä, jotta niiden maku tulisi paremmin esiin.

Makeat kirsikat sopivat monenlaisiin jälkiruokiin. Klassikkoja ovat ainakin Schwarzwaldin kakku ja clafoutis. Kakkujen ja piirakoiden ongelmana on kuitenkin kirsikoiden huono säilyvyys. Kakku pitäisi syödä heti pois ennen kuin kirsikat pilaantuvat. Niitä kannattaa siis tehdä vain, jos on riittävän suuri joukko syömässä. Kirsikat sopivat yhteen ainakin suklaan, vaniljan ja kookoksen kanssa. Niitä voi sekoittaa turkkilaiseen jogurttiin tai syödä kermavaahdon kanssa. Tässä yksinkertainen ohje suklaakirsikoiden valmistukseen:

Suklaakirsikat

½ litraa kirsikoita (kokonaisina)
50 g tummaa suklaata
tilkka maitoa tai kermaa
½ tl vaniljasokeria

Huuhtele kirsikat ja poista joukosta huonot. Jätä varret ja kivet paikoilleen. Paloittele suklaa kulhoon ja laita joukkoon hieman kermaa tai maitoa. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Mausta suklaata vaniljasokerilla ja sekoita tasaiseksi. Kasta kirsikat yksi kerrallaan varresta kiinni pitäen sulaan suklaaseen. Asettele kirsikat leivinpaperille ja jäähdytä.

Vaihtoehtoisesti kirsikat voi myös jättää jäähdyttämättä ja syödä heti suklaaseen kastamisen jälkeen, siis suklaafonduena!